Mainos

Torniolaistyttö sai lääkärin huomion tuntia ennen kuolemaansa

Sikainfluenssaan kuolleen torniolaistytön äiti on pettynyt terveydenhoitoviranomaisten tapaan käsitellä julkisuudessa tytön hoitoonohjausta. Äiti lähetti sanomalehti Kalevaan lukijakirjeen, jossa hän kertoo ottaneensa yhteyttä terveysviranomaisiin ensimmäisen kerran jo perjantaina. Hän sanoo olleensa viiden päivän aikana yhteydessä sairaalaan ja terveyskeskukseen kaikkiaan viidesti.

Länsi-Pohjan keskussairaalan mukaan tyttö kävi Tornion terveyskeskuksessa maanantaiaamuna. Lisäksi vanhempien sanottiin soittaneen kahdesti keskussairaalan yhteispäivystyksen puhelinneuvontaan.

Äiti kertoo kirjeessään, että hän pääsi lääkärin puheille vasta viimeisen puhelun aikana, noin tuntia ennen tytön kuolemaa. Tuolloin tytön hengitys oli katkonaista ja hänen otsansa oli kostea.

- Lääkäri sanoi, että tänne ei kannata tulla, koska he ei täälläkään voi tähän aikaan mitään tehdä, kun esim. labra on kiinni. Hän sanoi, että olkaa kotona, jossa tyttö nukkuu yön yli. Ja tulkaa aamulla, jos silloin on tarvetta.

8-vuotias perusterve tyttö kuoli kotonaan maanantai-iltana. Ensihoidon tullessa paikalle häntä ei enää saatu pelastettua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.