Mainos

Tornion leipomopalosta miljoonavahingot

Torniossa Jokivarren leipomon tulipalo on saatu sammutettua. Lapin pelastuslaitoksen mukaan yli tuhannen neliön rakennus tuhoutui kokonaan.  

-Vahinko on miljoonaluokkaa, arvioi päivystävä palomestari Matti Eskonniemi. 

Palo syttyi noin seitsemän aikaan aamulla. Eskonniemen mukaan työntekijöitä oli leipomossa paikalla palon syttymisaikaan. Yrityksistään huolimatta he eivät saaneet paloa talttumaan. Työntekijät pääsivät rakennuksesta omin avuin pois, eikä kukaan loukkaantunut. 

Sammutustöitä hankaloitti kova tuuli. Lisäksi palosta tuprutti sankasti savua, joka haittasi alueen asukkaita. 

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.