Mainos

TS: Kaupunkeihin linja-autoja suosivia liikennevaloja

Suomen suurimpiin kaupunkeihin ollaan rakentamassa liikennevalojen ohjausjärjestelmää, joka havaitsee linja-autot ja päästää ne kulkemaan muuta liikennettä joutuisammin, kertoo Turun Sanomat.

Bussit havaitsevilla antureilla varustettuja valoristeyksiä on jo monissa kaupungeissa, mutta määrät ovat vielä pieniä. Esimerkiksi Turun 150 valo-ohjatuista risteyksestä pitäisi 21 olla varustettu uudella tekniikalla vuoden lopussa.

Liikenne- ja viestintäministeriön vuosi sitten lanseeraaman älyliikenteen strategian mukaan busseja suosivia valoristeyksiä pyritään lisäämään 1500 risteykseen vuoteen 2015 mennessä.

Liikenteen asiantuntijat ovat tosin olleet varovaisempia tulevaisuuden arvioissaan. Juuri kukaan ei tunnu uskovan 1500 risteyksen tavoitteen toteutuvan näin nopeasti, koska liikennevaloja uusitaan useimmiten vain, kun vanhat lakkaavat toimimasta. Turun liikenneinsinööri Matti Salonen arvioi, että muutama sata voi olla realistisempi lukumäärä.

-Aika näyttää, ja paljon riippuu tietenkin kaupungin määrärahoista, Salonen arvioi valojen vaihdon aikataulua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.