Mainos

TS: Myyntiin laitetusta jäänmurtajasta ei ole saatu ostotarjousta

Liikenneviraston myyntiin laittamasta jäänmurtajasta ei ole saatu ostotarjousta, kertoo Turun Sanomat. Liikenneneuvos Risto Murto liikenne- ja viestintäministeriöstä sanoo, että aluksen myynnissä tehdään yhä valmisteluja.

Liikenneministeriö määrättiin marraskuussa myymään murtaja, koska Liikenneviraston ydintehtäviin ei tulkittu kuuluvan jäänmurtajan omistaminen, vaan talvimerenkulun turvaaminen tilaamalla jäänmurtajapalveluja.

Muun muassa liikenneministeriö ja Liikennevirasto tiedottivat tuolloin, että alus myydään valtion omistamalle Arctia Shippingille.

Liikenneneuvos Murron mielestä on mahdollista, että ostaja on kuka tahansa, vaikka Arctia Shipping olisi hyvä ostaja.

Arctia Shippingin toimitusjohtaja Tero Vauraste sanoo lehdelle, ettei yhtiö ole toistaiseksi tehnyt aluksesta ostopäätöstä.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.