Mainos

TS: Sikatilojen salakuvauksista ei rikosilmoituksia

Maatalousyrittäjät eivät näillä näkymin ole tekemässä rikosilmoituksia tuoreimmista sikatilojen salakuvauksista.

Turun Sanomien mukaan MTK ja Suomen sikayrittäjät ry ilmoittavat, että ne eivät aio ryhtyä oikeustoimiin.

Osa yksittäisistä sikatilallisista on harkinnut rikosilmoituksen tekemistä, mutta Suomen sikayrittäjien toiminnanjohtajan Aki Bergin mukaan asioita ei ole kuitenkaan viety eteenpäin.

Uusimmat Oikeutta eläimille -järjestön salakuvat julkaistiin marraskuun lopussa. Vain muutama päivä ennen julkaisua käräjäoikeus oli hylännyt suurimman osa syytteistä jutussa, joka koski vuonna 2009 tehtyjä salakuvauksia.

MTK ja Suomen sikayrittäjät kuitenkin kiistävät, että rikosilmoitusten tekemättä jättäminen antaisi kuvan, että tilojen kuvaamisesta ei seuraisi rangaistuksia.

– En missään tapauksessa näkisi asiaa näin. Tiloille tunkeutuminen on edelleen rikollista toimintaa, sanoo Berg Turun Sanomille.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.