Mainos

TS: Tarkastajat syynäävät eduskunnan tiedot eurokriisistä

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) selvittää, onko eduskunnalle annettu oikeita tietoja euroalueen kriisistä. Asiasta kertoo Turun Sanomat. Virasto tarkastelee erityisesti tukipaketteja ja Euroopan vakausmekanismia (EVM) koskevan sopimuksen hyväksymistä.

Virasto tarkistaa myös, annettiinko vakuusjärjestelyistä oikeaa tietoa.

Saatujen tietojen oikeellisuudesta keskusteltiin paljon kesällä. VTV:n pääjohtajan Tuomas Pöystin mukaan tarkastusta alettiin kuitenkin suunnitella jo aiemmin, viime vuoden puolella.

VTV on jo aiemmissa eduskunnalle lähettämissään raporteissa huomauttanut, että tiedot ovat olleet osin puutteellisia. Pöysti kertoo, että viraston kehittämissuosituksia on otettu huomioon esimerkiksi EVM-sopimusta koskeneessa hallituksen esityksessä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.