Mainos

TS: Todistajien uhkailu lisääntynyt - laamannit sallisivat nimettömänä todistamisen

Osa käräjäoikeuksien päälliköistä eli laamanneista sallisi nimettömänä todistamisen. Syynä tähän on selvästi lisääntynyt todistajien uhkailu, kirjoittaa Turun Sanomat.

Lehden mukaan todistajien uhkailutapauksia tuli viime vuonna poliisin tietoon noin 160, kun vielä vuosituhannen alussa tapauksia oli vain muutamia kymmeniä vuodessa.

Todistajien uhkailut liittyvät lähes poikkeuksetta järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

- Jos huume- ja väkivaltarikollisuutta tai järjestäytynyttä rikollisuutta ei muuten saada pidettyä aisoissa, on turvauduttavat anonyymiin todistamiseen, sanoo Oulun käräjäoikeuden laamanni Ville Konsèn lehdessä.

TS:n kyselyn mukaan kymmenen laamannia kahdestakymmenestäkahdesta hyväksyisi nimettömänä todistamisen harvinaisissa poikkeustapauksissa. Seitsemän laamannia vastusti ajatusta, ja loput viisi eivät ottaneet asiaan kantaa. Suomessa on kaikkiaan 27 käräjäoikeutta.

Oikeusministeriön työryhmä ehdotti nimettömänä todistamisen sallimista vuonna 2005, mutta tuolloin muutoksia vastustettiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.