Mainos

TS: Turkulaismiehen nimissä äänestettiin kahdesti – tutkintapyyntö tekeillä

Turun keskusvaalilautakunta jättää poliisille tutkintapyynnön eduskuntavaaleissa äänestämiseen liittyvästä sotkusta, kertoo Turun Sanomat.

Jutussa on kyse siitä, että yhdellä henkilötunnuksella on mahdollisesti päässyt äänestämään kaksi eri henkilöä. 

Tapaus tuli ilmi, kun turkulaismies meni äänestämään ennakkoon Turussa. Tietojärjestelmän mukaan hänen nimissään oli jo aiemmin äänestetty Jyväskylässä. Turkulaisen annettiin kuitenkin lopulta äänestää.

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen epäilee lehdelle, että Jyväskylässä on tapahtunut inhimillinen näppäilyvirhe.

– Jos virhekirjaus pystytään osoittamaan, se poistetaan, eikä siinä sitten sen kummempaa. Turkulaisen ääni tulee ihan tavallisesti otetuksi huomioon, Jääskeläinen ennakoi. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.