Mainos

TS: Venäläinen varustamo vie AKT:n hoviin

Venäläisvarustamo North-Western Shipping Company aikoo valittaa Kemi-Tornion käräjäoikeuden antamasta Röyttän satamakiistaa koskevasta tuomiosta hovioikeuteen, kirjoittaa Turun Sanomat.

Tuomion mukaan Röyttän satamatyöläiset ry ei ole velvollinen maksamaan 50 000 euron uhkasakon, jonka käräjäoikeus sille aiemmin asetti.

Satamatyöntekijät asettivat Röyttän satamassa venäläislaivan saartoon kesäkuun alussa, koska katsoivat, että sen miehistöön ei sovellettu asianmukaisia työehtoja.

Käräjäoikeus antoi tuolloin väliaikaisen päätöksen, jolla kielsi sakon uhalla satamatyöläisiä saartamasta venäläisvarustamon alusta esimerkiksi estämällä tai haittaamalla aluksen lastin purkamista. Sakosta huolimatta aluksen saartoa jatkettiin.

Kesäkuun lopulla antamassaan päätöksessä käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että uhkasakkojen langettamiselle ei ole perusteita. Uhkasakon perumisen lisäksi käräjäoikeus määräsi venäläisvarustamon korvaamaan Röyttän satamatyöläisten runsaan 11 300 euron oikeudenkäyntikulut.

Venäläisvarustamon asianajaja Herman Ljungberg kertoo, että valitus käräjäoikeuden tuomiosta jätetään hovioikeuteen elokuun puoliväliin mennessä.

EK tuomitsi, AKT pitää laillisena

Röyttän satamasta alkanut kiista poiki lopulta koko maan laajuisen ahtaajien tukilakon, joka sulki kaikki Suomen satamat vuorokaudeksi 11.–12. kesäkuuta. Syyksi tukilakkoon kerrottiin uhkauskirje, jonka venäläisvarustamo lähetti Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n paikalliselle pääluottamusmiehelle.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tuomitsi AKT:n lakon, ja EK:n jäsenliitot jättivät menemättä AKT:n kesäkuiseen edustajakokoukseen, vaikka olivat sinne ilmoittautuneet.

– Koska kaikki Suomen satamat olivat AKT:n päätöksellä kiinni ja tämä aiheutti kymmenien miljoonien vahingot, perusteita kokoukseen osallistumiseen ei ollut, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies perusteli.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen kertoi lakon aikaan Ylelle, että ahtaajien työnseisaus oli laillinen mielenilmaus, jolla haluttiin puolustaa ihmisoikeuksia.

– Vuorokauden kestäneestä lakosta ei vuositasolla jää tuontiin tai vientiin notkahdusta, AKT:n 1. varapuheenjohtaja Arto Sorvali sanoo.

EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen on asiasta eri mieltä. Hänen mukaansa lakot ovat tuhoisia Suomen imagolle varmana toimittajana.

– Jos tehdään työllisyys- ja kasvusopimus maan talouden pelastamiseksi, se tarkoittaa, että ulkomaan kauppaa ei pysäytetä.

Rusich 5 -alus jumittui Röyttän satamaan Tornioon kesäkuun alussa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.