Mainos

TS: Veronpalautuksia jää nostamatta miljoonia – summa kasvaa vuosi vuodelta

Miljoonia euroja veronpalautuksia jää nostamatta Suomessa, uutisoi Turun Sanomat.

Verohallinnosta kerrotaan lehdelle, että esimerkiksi toissa vuonna maksetuista veronpalautuksista jäi nostamatta noin kaksi miljoonaa euroa. Osuus on ollut kasvussa ainakin neljä vuotta.

Jos verottaja ei tavoita veronmaksajaa veronpalautusten maksamiseksi, raha palautuu takaisin veronsaajille, kuten valtiolle ja kunnille. Veronmaksajalla on kuitenkin viisi vuotta aikaa pyytää veronpalautus itselleen.

Veronpalautuksia jää yleisimmin nostamatta Suomessa työskennelleiltä ulkomaalaisilta, Suomesta ulkomaille muuttaneilta suomalaisilta ja kuolleilta.

– Pieniä palautuksia saavat kuolinpesät eivät myöskään aina jaksa nähdä sitä vaivaa, että tekisivät paperitöitä pienen veronpalautuksen eteen, sanoo Verohallinnon veronkantoyksikön apulaisjohtaja Raimo Öystilä lehdelle.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.