Mainos

TS: Yliopistoiskun suunnittelijalla jo aiempi tuomio koulu-uhkailuista

Helsingin yliopiston surmatöiden suunnittelusta kolmen vuoden vankeustuomion saaneella 24-vuotiaalla naisella on aiempikin tuomio koulu-uhkailuista, kertoo Turun Sanomat

Lehden tietojen perusteella Nita-Minttu Tirkkonen uhkaili lappeenrantalaista Lauritsalan lukiota ampumavälikohtauksella marraskuussa 2007.

Tirkkosen tekemä uhkaus oli ensimmäinen syytteeseen johtanut uhkaus Pekka-Eric Auvisen tekemien Jokelan koulusurmien jälkeen.

- Kaikessa hienoudessaan Jokelan tapaus ei kuitenkaan tule jäämään viimeiseksi. Be there, or be alive!, Tirkkonen oli uhkaillut Jokelan tapauksen jälkeen.

Lappeenrannan käräjäoikeus katsoi, että Tirkkonen oli teon aikaan alentuneesti syyntakeinen. Käräjäoikeus tuomitsi tuolloin Tirkkosen maksamaan 40 päiväsakkoa eli 240 euroa vakavasta perättömästä ilmoituksesta.

Tirkkonen tuomittiin kesäkuun lopussa käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankeustuomioon ja Josef Hannu kolmen vuoden ja yhden kuukauden vankeuteen Helsingin yliopistoon kohdistuneen iskun suunnittelusta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.