Mainos

Tshetsheenisivusto saatetaan avata uudelleen

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan sivuja ei voida hyväksyä, sillä niillä kehotetaan murhaamaan Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Kiistelty tshetsheenikapinallisten sivusto saattaa pian avautua jälleen suomalaisella palvelimella. IT-yrittäjä Mikael Storsjö kertoo Hufvudstadsbladetissa, että mikäli kukaan muu ei avaa palvelintaan sivustolle, hän on valmis sen tekemään. Storsjön mukaan Suomen hallitus on hyväksynyt tämän toimenpiteen.

Sivusto ehti olla Storsjön omistamalla palvelimella vain kaksi vuorokautta, ennen kuin se suljettiin. Sittemmin Storsjö kertoo käyneensä asiasta kirjeenvaihtoa ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa, ja kokee saaneensa hyväksynnän sivuston uudelleenavaamiselle.

- Tuomioja kirjoitti, että tshetsheeneillä olisi hyvä olla kanava, jonka kautta he saavat viestejään julki. Hänen mukaansa ainoa rajoitus on, ettei sivujen sisältö saa olla Suomen lain vastaista, eli se ei saa kehottaa väkivaltaan tai terroriin, kertoo Storsjö.

Hufvudstadsbladetin mukaan Tuomioja kiistää hyväksyneensä sivustoa. Hänen mukaansa sivuilla kehotetaan murhaamaan presidentti Vladimir Putin, ja siksi niitä ei voi hyväksyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.