Mainos

TT: Pekkasvapaat koulutukseen

TT esittää, että ns. pekkasvapaita ryhdyttäisiin ilman eri korvausta käyttämään työnantajan osoittamaan ammatilliseen koulutukseen.

Teollisuuden ja työnantajain TT esittää, että ns. pekkasvapaita ryhdyttäisiin käyttämään ilman eri korvausta työnantajan osoittamaan ammatilliseen koulutukseen. TT perustelee ehdotustaan sillä, että koulutus lisää työntekijän osaamista ja kilpailukykyä työmarkkinoilla. Toimitusjohtaja Johannes Koroma myöntää, että esityksen on vaikea sanoa sisältävän "hopeatarjottimella uusia etuuksia".

TT esitteli tänään lisää tavoitteitaan, joilla se perää syksyn tuloneuvotteluissa joustoa mm. palkkaukseen ja työaikoihin.

TT:n toiveissa on myös hivuttaa palkkaratkaisuja kohti prosenttilinjaa, jolloin ratkaisun kustannusvaikutus olisi siis kaikilla aloilla suhteellisesti yhtä suuri. Työnantajat pitää ongelmallisena sitä, että suhteellisesti kovimmat korotukset tulevat yleensä matalan tuottavuuden aloille, joilla olisi niihin kaikkein vähiten varaa.

Lisäksi TT haluaisi, että yhä suurempi osa palkkapotin jaosta jäisi yritystasolla jaettavaksi ja että ohjepalkkojen merkitys käytännön palkkojen mitoittajana vähenisi.

"Vuosaaren satamaa kiirehdittävä"

TT sanoi tänään myös toivovansa, että Vuosaaren sataman rakentamiseen ryhdytään mahdollisimman pian. TT:n kuljetustoiminnasta vastaavan johtajan Raimo Mansukosken mukaan hanketta on jo viivytetty hallinnollisin prosessein kohtuuttomasti.

TT:n mukaan pääkaupunkiseutu kaipaa pikaisesti tehokasta yksikköliikennesatamaa, koska tuonti on keskittynyt alueelle. Jo nykyään merikuljetusten arvosta 40% kulkee Helsingin sataman kautta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.