Mainos

Kuukauden eristyksissä ollut tuberkuloosipotilas luovutti päiväkirjansa MTV:lle: "Punertavaa virtsaa, verikyyneleitä ja -hikeä"

Kuopiolaisen perheenäidin kesä kääntyi päälaelleen, kun pahentuneet astmaoireet osoittautuivat tuberkuloosiksi. Diagnoosin saamisesta alkoi Suomen tartuntahoitolain mukainen eristys, joka kesti yli kuukauden. MTV Uutiset sai naisen sairaalassa kirjoitetun päiväkirjan luettavaksi.

Astmaa teinivuosista asti sairastaneen oireet pysyivät hallinnassa säännöllisellä lääkityksellä. Tammikuussa 2015 nainen oli lomailemassa Kanarialla, jossa riehui hiekkamyrsky. Ilman hiekkapöly pahensi oireita.

Silloin hän ei vielä tiennyt, että taustalla olisi voinut olla muutakin. Yskä ja hengenahdistus jatkuivat. 

Sunnuntai 7.6.

”Herään, vedän avaavaa astmalääkettä ja yskin limaa. Juon kuumaa teetä ja kahvia, jonka uskon ja koen myös helpottavan yöllä keuhkoihin kertyneen liman irtoamista. Hengenahdistusoireet ovat lisääntyneet maanantaina päättyneen antibioottikuurin ja tiistaina päättyneen kolmannen kortisonikuurin jälkeen.”

Nainen pyöräilee hengenahdistuksesta huolimatta päivystykseen ja pääsee hoitajan arvioin jälkeen lääkärille, koska sairastaa astmaa ja happiarvot ovat normaalia matalammat. Hän kiittelee lääkärin hoitoa.

”Pyydän pääsyä keuhkokuviin ja se otetaan. Kuvissa näkyy voimakasta limaisuutta, ei muuta hälyttävää. Kuvat jäävät radiologin lausuttavaksi. Lääkäri konsultoi keuhkolääkäriä, joka arvelee taustalla olevan jotain muuta kuin pahentuneen astman tai sisäilmaongelmat.”

Kortisonihoito aloitetaan taas.

Maanantai 8.6.

Seuraavana päivänä soittaa lääkäri. Radiologin lausunnon mukaan vasemmasta keuhkosta on löytynyt vaaleita juosteita ja nainen saa lähetteen keuhkopolille tarkempiin tutkimuksiin.

”Helpotun, kun tiedän pääseväni tarkempiin tutkimuksiin. Psyykkinen prosessi alkaa jyllätä. Alan tutkia netistä keuhkosairauksia ja niiden oireita”.

Maanantaista alkaa valtava epätietoisuuden aika ennen kuin tutkimusaikataulu on tiedossa, puhumattakaan diagnoosin saamisesta.

Keskiviikko 10.6.

”Soitan polille ja kysyn tutkimusaikataulusta. Postia on juuri lähdössä minulle, tutkimukset alkavat seuraavalla viikolla. Löysä hirttoköysi tuntuu kietoutuvan kaulan ympärille.”

Nainen etsii erilaisia vaihtoehtoja taudiksi, mutta tuberkuloosia hän ei oireistaan havaitse.

”Tuberkuloosiin oireet eivät täsmää. Olen hyväkuntoinen. Ei väsytä, eikä ole kuumetta. Jaksan käydä töissä ja tehdä kotitöitä. Keuhkosyövän oireita en edes lue. Se on liian pelottava ajatus.”

Ahdistus alkaa kasvaa päivä päivältä.

Torstai 11.6. – sunnuntai 21.6.

Seuraavien kymmenen päivän aikana ajatuksen laukkaavat ja kiertävät kehää toivosta epätoivoon.

”Pelkään syöpää, suren lapsiani, jotka ehkä joudun jättämään elämään äidittömänä. Keskustelemme mieheni kanssa tilanteesta avoimesti. Puhun myös ystävieni kanssa. Jaan pelkojani muidenkin kannettavaksi.” Ahdistuksesta huolimatta nainen käy töissä normaalisti. Työ helpottaa viedessään ahdistavia ajatuksia muualle.”

Tunne sairauden etenemisestä vahvistuu ja hengenahdistus alkaa haitata nukkumista.

”Yhtenä yönä käyn päivystyksessä, kun ahdistuksen tunne on niin voimakas. Minua ei oteta sisään, koska on yö ja hapetus sujuvat. Aamulla käyn vielä päivystyksessä, mutta tilanteen ollessa hengenahdistuksen suhteen hyvä, jään taas odottamaan. Odottavan osa on karmea!”

Alkaa yskösnäytteiden kerääminen tuberkuloosi- ja muita bakteeriviljelyitä varten. Nainen naureskelee tuberkuloositutkimukselle, mutta ymmärtää, että sekin tauti pitää sulkea pois.

Unettomuuteen työterveyslääkäri antaa nukahtamislääkettä ja päivän sairauslomaa. Naapurissa asuvan keuhkolääkärin kanssa keskustelu rauhoittaa.

”Ensimmäistä kertaa saan puhua asiantuntijan kanssa, kysyä kaikkia mieltä askarruttavia kysymyksiä. Diagnoosia en luonnollisesti saa, mutta tyydyn ja rauhoitun odottamaan tutkimuksia, koska vain niiden avulla saadaan lisätietoa. Uskon, etten nyt muutaman päivän aikana tukehdu ja tarvittaessa pääsen päivystykseen. Torstaina vien yskösnäytteet laboratorioon ja käyn varjoaineen avulla tehtävässä thorax- ja ylävatsan tietokonekuvauksessa. Lasken öitä poliklinikkavastaanottokäynnille.”

Juhannusta nainen viettää yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa mökkeilen. Naista yskittää ja hän saa tukea läheisiltään.

”En osaa ajatella mitään tartuntariskiä.”

Maanantai 22.6.

Nainen saa aikaistettua tutkimusaikaa lisääntyneen keuhkon ahtauden vuoksi. Illalla hän käy pitkälle kävelylenkillä.

”Pystyn kävelemään reippaasti lievästä ahdistuksesta huolimatta. Väliin muistutan miestäni hidastaman tahtia keuhkotautisen vaimon takia. Hengitämme ahnaasti sateenraikasta, hapekasta ilmaa. Tuntuu, kuin olisimme ulkomaan matkalla. Mieli virkistyy, kesä ja loma edessä. Juttelemme kuitenkin mahdollisista alkavista hoidoistani.”

Tiistai 23.6.

Nainen lähtee aikaisin aamulla töihin. 8.45 soi puhelin. Yliopistollisen sairaalan keuhkolääkäri soittaa.

”Minulla on diagnosoitu tuberkuloosi. Pysyn tuolillani, yritän ymmärtää. Lääkäri antaa ohjeita. Minun on lähdettävä mahdollisimman pian osastolle. Keskustelemme jonkin aikaa. Lääkärin puhe rauhoittaa ja kannustaa. Tautiin on hoito ja se on parannettavissa! Yritän koota itseni. Soitan uutiset miehelleni, jolle uutinen on luonnollisesti melkein yhtä järisyttävä kuin minulle. Kerron silminnähden järkyttyneenä kahvihuoneessa istuville työkavereilleni joutuvani sairaalahoitoon.”

Nainen matkaa taksilla sairaalaan, ilmoittautuu osastolle ja saa eristyshuoneen. Lääkäri kertoo naisen tilanteesta ja alkavasta lääkehoidosta. Häntä helpottaa tieto, että taudilla on vihdoin diagnoosi ja siihen on olemassa hoitokeino. Tauti on kuitenkin tarttuva.

”Alan tehdä kontaktiselvitystä, jolla kartoitetaan tartuntariskissä olevat läheiseni. Pienet lapset ovat etusijalla, jotta heidät saadaan nopeasti tutkimuksiin ja hoitoon. Oma perhe on tietysti aivan ykkönen tutkittavista. Eniten olen huolissani rokottamattomista kahdesta pienestä pojastani, joita olen suukotellut joka päivä! Ja tietysti miehestäni, joka on myös altistunut tartunnalle.”

Nainen joutuu soittamaan ympäri kaupunkia ja maata kertoakseen altistumisvaarasta. Kaikki kontaktoidut suhtautuvat asiaan rauhallisesti.

”Pahimmalta tuntuu soittaa ystävilleni, joiden vauvoja olen pitänyt sylissä ja siten altistanut tartunnalle. En olisi pienelle kummipojalleni halunnut antaa tällaista kummilahjaa.”

Kaiken keskellä nainen kehuu hoitohenkilökuntaa, jotka tiedottavat ja kertovat kontaktiselvityksen jatkoista. Mieltä kaihertaa kuitenkin se, ettei mahdollista tartunnan lähdettä tiedetä, se on mysteeri.

Ystävät ovat naiseen yhteydessä ja antavat tukeaan ja kannustusta.

”Mieheni käy illalla maskin kanssa luonani. Hetken saamme jakaa ajatuksia kahden kesken, päivittää tilannetta ja rutistaa toisiamme. Sitten on alettava harjoittelemaan asumuseroa ja miehen yksinhuoltajuutta. Onneksi on WhatsApp!”

Yöllä ei tule uni, tauti mietityttää. Uni tulee vasta kun hänelle annetaan nukahtamislääke.

Keskiviikko 24.6.

Aamukuudelta alkaa taistelu tuberkuloosia vastaan. Ensimmäinen annos lääkkeitä saa naisen tuntemaan helpotusta, mutta samalla hän pelkää, miten maksa kestää lääkkeet. Seuraavat lääkkeet tuodaan jo parin tunnin kuluttua. Antibiooteista Rimapen värjää eritteet punaisiksi.

”Punertavaa virtsaa, verikyyneleitä ja -hikeä. Tähän on tottuminen. Väri näyttää minusta hyvältä, koska se kertoo, että lääke on imeytynyt ja torjuu keuhkoihini pesiytynyttä Mycobacterium tuberculosista.”

Salapoliisitoiminta jatkuu tartuntalähteen selvittämiseksi. Nainen yrittää selvittää mahdollista taudille alistumista lapsena. Mitään merkittävää ei historiasta kuitenkaan löydy. Myös kontaktilistan täydentäminen jatkuu. Uusia henkilöitä muistuu kerta toisensa jälkeen mieleen, heitä nainen on kohdannut neljä kuukautta kestäneen oireilun aikana. Perheen lisäksi, nainen kantaa huolta työtovereistaan.

”Olen yhteydessä työterveyshuoltoon ja pyydän informoimaan työtovereitani tilanteesta ja toimintatavoista. Voin vain kuvitella, miten heitä hermostuttaa mahdollinen tartunta, koska olen niin pitkään yskinyt samoissa tiloissa, ja yhdessä olemme päivitelleet tautiani.”

Vuorokauden kuluttua eristyksen alkamisesta herää media.

”Maakuntalehti ja iltapäivälehdet julkaisevat uutisen tuberkuloositartunnasta. Harmittaa, mutta en oikeasti jaksa välittää. Tämä on nykypäivää. Mistä kummasta ovat saaneet tiedon asiasta. Kesä on muutenkin uutisköyhää aikaa, joten kaikki sensaatiohakuiset uutiset otetaan varmasti ilolla vastaan. Tämän uutisen varjopuoli on se, että se on omiaan lisäämään hysteriaa ja tartuntapelkoa. Infektiolääkärit antavat rauhoittelevan tiedotteen, mutta lääkärikuntaakin harmittaa. En ole ainutkertainen tapaus, vain yksi muiden joukossa. Tässäkin sairaalassa hoidetaan melkein kuukausittain tuberkuloosipotilaita. Yleensä he ovat kuitenkin iäkkäämpiä ihmisiä.”

Eristykseen joutuminen on potilaalle raskasta. Psykiatrinen sairaanhoitaja käy naisen luona tämän pyynnöstä. Ulkopuolisen kanssa käyty keskustelu helpottaa oloa, mutta ei poista sitä, että eristys voi alkaa tuntua vankilalta. Eristyksen toisena päivänä mies ja yksi perheen lapsista käyvät tuberkuloositutkimuksissa.

”Pelkäämme tartuntaa, mutta voimme vain odottaa. Lohtua tuo työterveyslääkärin yhteydenotto ja kannustava kertomus tuberkuloosia sairastaneen perheenjäsenen sairaudesta ja siitä, että kukaan muu perheestä ei ole sairastunut. Eli tauti todella tarttuu huonosti! Mistä ihmeestä minä sitten sain sen?”

Osastolla naista kohdellaan hyvin, kuin kuningatarta, hän kuvailee. Hän saa isomman huoneen, josta näköalat ovat kahteen suuntaan.

”Toiseen suuntaan saan ihailla mäkistä maisemaa, jonka havupuiden seasta vilkkuu 1950-luvulla rakennettujen talojen kattoja, toisella suunnalla siintää järvenselkä. Kesäkuun aurinko kurkistaa pilvien takaa ja armahtaa neljän seinän vankia piiloutuessaan taas pilveen.”

Vieraita eristyksessä voi tavata, mutta maskeja on käytettävä tapaamisen aikana.

”He katsovat minua maskiensa takaa, me rutistamme ja puhumme. On paljon asiaa. Valmistan lapsia äidin pitkään sairaalassaoloon. He ovat reippaita. Vasta kotona herkimmille tulee itku. Se tarttuu viisivuotiaaseen, joka ei saa käydä äidin luona lainkaan. Neuvon rakkaitani rutistamaan yöllä pehmolelua ja kuvittelemaan sen äidiksi.”

Torstai 25.6.

Lääkehoidot rytmittävät päivää ja väsyttävät, siitä huolimatta on naisen kannettava huolta tapaamistaan ihmisistä.

”Meillä onkin sairastamisjakson aikana käynyt enemmän yövieraita kuin olin muistanut. Teini-ikäisen tyttäreni ystäviä, veljen lapsia ja mieheni sisko. Hirvittää, mikä rumba tästä kaikesta syntyikään. Jos olisin tiennyt, olisin rajoittanut yövieraita ja muitakin kontakteja. Vaan mistä olisin voinut tietää?”

Hengenahdistuksen lisäksi naisella ei ole ollut perinteisiä tuberkuloosin oireita kuumetta, heikkoutta ja uupumusta. Lääkäri epäilee, että tauti ei ehkä ole ollut kovin pitkälle edennyt, koska muita oireita ei ole esiintynyt. Lääkehoidon epäillään purevan nopeasti bakteeripesäkkeisiin. Nauru alkaa palata arkeen.

”Minä tulen nyt aina olemaan ”SE”, joka sairasti tuberkuloosin. Siihen rooliin on istuttava. Keksin, että nyt, jos joku kiusaisi minua tai lapsiani, voisin sanoa: ”Hiljaa tai yskäisen!” Pitkästä aikaa naurattaa.

Erityksessä on aikaa. Jumppaaminen auttaa pitämään yllä fyysistä kuntoa, mutta auttaa myös henkisesti.

”Minulla on sviitissäni kuntopyörä. Fysioterapeutti tuo jumppamaton ja käsipainot. Olen innokas pitämään kunnostani huolta. Askelkyykky, vatsaliikkeet, punnerrus, lankku, polkemista, ojentajat… Takareisissä tuntuvat eiliset kyykyt.”

Voimia parantumiseen tuovat lasten vierailut ja ystävien yhteydenotot.

”Lasten vierailukäyntejä rajoitetaan, jotta äiti saa levätä. Se ei ole helppo juttu minulle eikä lapsille. Tyttöjä itkettää, minä pidättelen itkua, mutta hymyilen ja vilkutan. Esimiehet, työtoveri ja ystävät soittavat, viestittelevät. Tuntuu hyvältä. Mikä voima onkaan ihmisissä, ihmissuhteissa! Ihmiset, muistakaa toisianne, välittäkää toisistanne!”

Perjantai 26.6.

Nainen kokee, että lääkekuurilla on selvästi ollut vaikutusta. Vasen keuhko alkaa tuntua hiljalleen paremmalta.

”Suhina vasemmalla kyljellä maatessa on vähentynyt, eikä henkeä ahdista ihan niin paljon kuin ennen. Hoito tepsii. Astmalääkitystä on voitu myös vähentää. Uusi tubilääkeannos sujahtaa nieluun taistelemaan pöpöjä vastaan.”

Iltapäivällä nainen saa iloisia uutisia lasten testeistä. Kukaan ei ole sairastunut.

”Mikä huojentava tieto! Tuberkuloosi todella tarttuu huonosti! Kantajuusselvitys (IGRA-testit ja Mantoux-testit) on vielä kesken, mutta lapset voivat jatkaa normaalia elämää, koska ovat terveitä, eivätkä tartuta. Miehenkään taudista ei ole saatu mitään viitteitä, mutta joudumme vielä odottamaan tuloksia.”

Mobiililaitteiden kehittyminen helpottaa kommunikointia.

”Skypetän lasteni kanssa. Pieni yksivuotiaani näkee minut nyt ensimmäisen kerran neljän päivään: ”Täittä”. Rutistaisin, jos pystyisin. Silitän mielessäni pientä, vaaleaa päätä.”

Lauantai 27.6.

Eristyksessä elämiseen alkaa tottua, mutta huoli tartunnan lähteestä askarruttaa edelleen.

”Tajuntaani kalahtaa pieni epäonnistumisen tunne. Minun vastustuskykyni on jossain vaiheessa ollut niin huono, että bakteeri on joko päässyt iskemään tai aktivoitumaan. Minun, joka olen kuvitellut olleeni hyvässä kunnossa. Olen syönyt monipuolisesti ja harrastanut liikuntaa. Missä vaiheessa vastustuskyky on pettänyt? Ymmärrän, että astman pahenemisen vuoksi tehty kortisoni on voinut sen tehdä. Mutta jos kyse ei ole siitä. Onko raskaus ja imetysaika voineet altistaa tälle? Stressi? ”

Lääkärin mukaan astman yhteydestä tuberkuloosiin ei ole näyttöä. Tartuntalähde on edelleen epäselvää. Päivät kuluvat totutulla tavalla.

”Neulon, poljen kuntopyörää, luen, skypetän lasteni kanssa, kuuntelen uutisia. Kreikan ero eurosta on lähellä ja eiliset terrori-iskut Tunisian uimarannalle järkyttävät. Sairaanhoitajat palvelevat minua edelleen kuin kuningatarta. Saan jäätelöä ja hedelmiä. He ovat ihania, ehtivät keskustelemaankin. Päivän kohokohta on, kun mieheni pääsee käymään. Saan jalkahieronnan kaupan päälle.

Ulkona on kaunis puolipilvinen kesäinen päivä. Kovin lämmintä ei ole ja välillä sataa ripsauttaakin. Olen iloinen, kun tänäänkään en menetä lämmintä kesäpäivää. Sateenkaaren pää laskeutuu sairaalan kupeeseen. Terveys on se aarre, minkä koen saavani täältä.”

Maanantai 29.6.

Alkaa uusi hoitoviikko. Ensimmäiset laboratoriotulokset ovat saapuneet.

”Ennen diagnoosia otetuista yskösnäytteistä ensimmäinen oli ollut puhdas, mutta toisesta ja kolmannesta oli löytynyt Mycobacterium tuberculosis -bakteeria kolmen plussan verran. Jännä nähdä se itse paperilla. Tulehdusarvot eivät ole olleet koholla, mikä pitää yhtä puuttuvien yleisoireitteni kanssa.”

Aiemmin tuberkuloosia hoidettiin keuhkoparantoloissa, joissa potilaat jopa nukkuivat ulkona, koska ulkoilman todettiin tekevän hyvää. Nyt on toisin.

”Sitä minäkin haluaisin, ulkoilmaa. Nyt sen korvaa koneiston kautta tuleva ilma ja minun on odotettava aikoja suotuisampia.”

Tiistai 30.6.

Maksa kestää kovan lääkityksen, maksa-arvot ovat kunnossa ja elimistö on kestänyt hyvin lääkityksen. Nainen huomaa myös kuntonsa kohentuvan hyvää vauhtia.

”Huomaan, että keuhkot ovat taas paremmassa kunnossa, kun jumppaan. Tulee ihan hiki ja tuntuu hyvältä. Olen silti varovainen.”

Sairaalan ruoka alkaa hiljalleen tympiä. Vaihtelua yksitoikkoiseen ruokavalioon tuovat perhe ja ystävät.

”Ystävä tuo minulle salaattiannoksen tuomisinaan. Mistä hän tiesikin, että juuri salaattipuoli kangertelee tämän hotellin ravintolapalveluissa. Salaattia on aterioilla todella vähän ja se on vaatimatonta. Olen varmaan keskivertoa suurempi salaatinsyöjä, mutta lautasmalliin ei näillä aterioilla ehkä ihan päästä keitetyistä kasviksista huolimatta. Kustannuskysymys varmaan. Muuten ruoka on maukasta. Tänään melkein kiljaisin, kun lautaskuvun alta löytyi kaksi kaalikäärylettä!”

Keskiviikko 1.7.15

”Heinäkuu, vihdoinkin. Aamu valkeaa synkkänä, pilvisenä. Palelee laittaa hihaton kesämekko päälle, minkä olen varannut tälle päivälle. Äkkiä kuitenkin lämpenen, kun liikun sviitissäni. Saan sykkeen nousemaan kuntopyörällä. Taas otan lääkkeet, syön, luen, neulon, syön, venyttelen, luen. Psykiatrinen sairaanhoitaja käy. Meillä on hyvä, tunnin keskustelu. Välillä kyyneleet herahtavat silmiin, sitten hymyilyttää. Jää hyvä mieli.

Teen hiukan työjuttuja. Muistan ne hyvin – tästä en ole vieroittunut. Olen kuitenkin tyytyväinen, ettei tarvitse sen enempää. Saan sairastaa.”

Torstai 2.7.

”Eilen pohdin sitä mielenkiintoista tunnetta, että minä tuberkuloosia sairastavana liityn sukupolvien ketjuun, Suomen historiaan. Tuberkuloosi oli meidän kansantautimme viime vuosisadalla. Saa nähdä, nouseeko se uudelleen rokotusten lopettamisen takia ja otetaanko rokotus uudelleen käyttöön.”

Perjantai 3.7.15

Ulkona on kesän kuumin päivä ja eristyshuoneessa on lämmintä. Nainen epäilee lämmön tunteen liittyvän siihen, että hän haluaa jo päästä ulos sviitistään.

”Lääkäri varoittaa toivomasta kotiin pääsyä vielä ensi viikollakaan. Kuulemma vain harvalla potilaalla ensimmäiset yskökset ovat puhtaat. Tuntuu julmalta kuulla se, mutta ymmärrän, että tosiasioita tässä vain lyödään pöytään. Parempi valmistautua siihen jo nyt eikä romahtaa ensi viikolla, kun on mielessään jo laskenut öitä. Täytyy siis tyytyä laskemaan sairaalassa vietettyjä, ei jäljellä olevia, öitä.”

Parantumista on kuitenkin tapahtunut, siitä kertoo myös se, että nainen on voinut jättää avaavan astmalääkkeen pois keskusteltuaan asiasta lääkärin kanssa. Lasten vierailut ilahduttavat.

”Ai, miten nautin, kun saan nähdä heitä. Iloisia, elämänmyönteisiä, rakkaita jälkeläisiäni. Meillä on kivoja hetkiä – juttelemme, harvoin näin rauhassa. Sitten he taas lähtevät, selvästi ilahtuneena, ikäväänsä hieman lievittäneenä. Minä jään, iloisena ja haikeana.”

Hiljallen eristys alkaa vaivata, neulominen ei jaksa innostaa, lukeminen tökkii, hän vaihtaa vaihteeksi äänikirjoihin.

Sunnuntai 5.7.

Sunnuntai alkaa nihkeästi, hän epäilee, että lauantain jumppa on pahentanut tilannetta.

”Yskittää, tulee jopa pieniä ysköksiä. Ei, en kestä, jos en pääsekään perjantaina kotiin. Koko paras kesä menee täällä! Mistä minä ammennan voimaa ensi talveksi, jos en saa viettää yhtään kesää? Pieni epätoivo hiipii mieleen. Koko päivän hermostuttaa. Kuinka kauan vielä?”

Päivästä selviämisestä auttavat puhelut, viestit ja vierailut. Arki eristyksessä on osannut myös yllättää.

”En ikinä normielämässä olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni aikaani aikuisten värityskirjan värittämiseen. Nyt olen tehnyt sitä ja jopa uppoutunut siihen! Juhani Ahon Omatuntoa olen kuunnellut äänikirjana.”

Maanantai 6.7.15

Vaikka uusi viikko alkoikin yskien, nainen uskoo ysköksien olevan puhtaita. Toivoa riittää niin, että hän pyytä lääkäriltä PEF-mittaria nähdäkseen, onko keuhkojen tilanne parantunut.

”Takaisin normaalitasolla! Uskomaton parannus parin viikon ja kuukauden takaisesta. Se kertoo sen, miltä keuhkoissa tuntuukin. Niin paljon paremmalta!”

Lupaa ulkoilulle, edes maskin kanssa, ei kuitenkaan tule. Hän pyytää huoneeseensa ompelukoneen, mikäli ei loppuviikosta pääse pois. Ruokaakin tuntuu olevan niukalti.

”Tilaan lisää ruokaa. Jatkuva hiukan liian niukalla ruoalla olo riittää nyt, vaikka hyvää tekisikin. Saan XL-kokoisen ruoka-annoksen ja lisää jogurtteja jääkaappiin. Miehen tuomat tomaatit ovat ylivetojuttu niukkojen salaattien lisänä.”

Kun lapsille on kudottu riittävästi sukkia, on työkavereiden sukkien vuoro. Heidän, jotka ovat kuunnelleet yskimistä koko kevään ja altistuneet tuberkuloosille. Hän päättää neuloa sukista sinisävyiset ja punavalkoiset. Uutinen kohtalotoverista mietityttää.

”Meilahden yläkoulun oppilas on sairastunut tarttuvaan tuberkuloosiin. Nyt koululuokalle tehdään terveystarkastuksia! Onpa tämä. Onkohan kyse maahanmuuttajasta vai kantasuomalaisesta?”

Keskiviikko 7.7.

Keskiviikkona on jälleen aika antaa yskösnäyte. Aamuyön tunnit tuntuvat pitkiltä kun miettii kotiin pääsyä, arkea, lomaa ja vapautta nauttia kesästä. Siihen on kuitenkin vielä matkaa.

”Tunnen hengittäessä, että näytekapasiteettia löytyy. Saan yskökset heti ensimmäisellä rykäisyllä purkkiin. Purkki hoitajalle ja analyysiin. Sitten vain unta päälle. Ja odotusta.”

Lääkäri kuuntelee keuhkot, mutta vain syvään hengittäessä kuuluu enää lurinoita. Lääkäri lupaa kertoa tulokset heti kun saa ne tietää.  Ystävä tuo mansikoita ja itseleipomaansa raparperipiirakkaa. Ulkona vihmoo vettä, eikä sisälläolo ahdista yhtä pahasti kuin aurinkoisella säällä.

Lääkäriä ei kuitenkaan kuulu.

Päivällisen aikaan kysyn hoitajilta, voivatko he kertoa tuloksista, koska tiedän lääkärin jo lähteneen. Kaksi hoitajaa lähtee selvittämään asiaa. Toinen palaa jonkin ajan kuluttua hakemaan astioita, mutta ei sano mitään. Enkä minä. Ihmetyttää. Tulkitsen hoitajan tietävän, mutta hänellä ei ole valtuuksia kertoa asiasta. Miksi hän ei sano sitä? Ihmettelen illalla yökölle, että en ole kuullut tuloksista. Hän vaihtaa puheenaihetta! Kehottaa minun keksimään lisää tekemistä seuraavalle viikolle.”

Nainen päättelee, että edessä on seuraavakin viikkoa pakkohoitoa. Hänen on pakko sopeutua, koska ei itse voi vaikuttaa bakteereiden määrään. Hän voi ottaa vain lääkkensä, kuluttaa aikaa ja mukautua. Tästäkin on jotain opittavaa hän tuumaa ja tilaa lisää kirjoja. Epätoivo iskee silti.

”Illalla tuntuu silti aika toivottamalta. On niin ikävä perhettä! Juttelemme siskojeni kanssa WhatsAppissa ja se helpottaa. Huumorissa on taas voimaa.”

Torstai 9.7.15

Eilen saamatta jääneet tulokset ovat valvottaneet yöllä.

”Miksi minulle, asianomaiselle, ei voida kertoa minua koskevia asioita. Miksi en illalla pyytänyt vain labratulosliuskoja, ne minulla olisi ollut oikeus nähdä? Suunnittelen puhuvani asiat halki aamulla sekä hoitajan että lääkärin kanssa.”

Keskustelu hoitajan kanssa helpottaa ärtymystä.

”Hoitaja kertoo, että vain lääkärillä on oikeus kertoa tulokset. Yhdessä toteamme, että toimintatavoista on nyt hyvä keskustella lääkärin kanssa. Sen teenkin ja lääkäri ymmärtää. Hänen puolestaan hoitajat voivat kertoa tulokset. Tulos on se, minkä jo aavistin. Kahden plussan verran tubibakteeria edelleen ysköksissä. Nopealla laskutoimituksella tajuan, että yksi lisäviikko hoitoa ei riitä tuhoamaan jäljellä olevia vaan tarvitaan ainakin kaksi, mahdollisesti jopa enemmän. Ajattelu- ja kestokykyni riittävät tällä hetkellä vain kahteen viikkoon. Lääkärin kanssa keskustellessa tulee itku. Ikävä lapsista, huoli perheestä. Kun jään yksin tuskamöykyn kanssa, annan itkun tulla kunnolla. Sitten otan puhelimen ja alan purkaa möykkyä, ensin miehelleni, sitten siskoilleni ja ystävilleni. Tuska vähenee jakamalla, sen ihan tuntee. Miestä tämä uutinen iskee vähintään yhtä kovasti kuin minua.”

Psykiatrinen hoitajan kanssa keskustelu auttaa jälleen. Nainen on iloinen, että sairaalasta saa tukea asioiden, tilanteen ja ajatusten analysointiin.

Perjantai 10.7.15

Perjantaina viimeinen kolmesta yskösnäytteestä rykäistään heti aamulla.

”Päivä tuntuu pitkältä. Nukun tunnin päiväunet vain siksi, että saisin kulutettua aikaa. Sitä ei ole tapahtunut vuosikausiin vaiko vuosikymmeniin? Harmittaa, kun ei huvita liikkua paljon, tulee tehtyä asioita istualtaan. Yritän aktivoitua ja seisoa ja kävellä. Iltapäivän jumppatuokiosta pidän kiinni, se virkistää kehoa ja mieltä.”

Lapset tuovat äidilleen pehmoleluja, joille hän alkaa neuloa lämpimiä villapaitoja. Illalla sairaalaan tuodaan myös iso pussi värikkäitä trikoita ja ompelukone.

Lauantai 11.7.

”20. päivä eristystä.  Aloitan sen innolla leikkaamalla kankaita. Ompelukoneen surina täyttää huoneen. Iltapäivällä lopetan, jotta hommaa jää muillekin päiville. Monta trikoopaitaa on valmiina. Jumppaan, mutta ei oikein huvita.”

Maanantai 13.7.15

21. hoitopäivä ja jälleen uusi viikko alussa.

”Leikkaan lisää paitoja ja ompelen niitä. Värit hivelevät silmää ja sydäntä lämmittää, kun tiedän vaatettavani rakkaimpiani. Kaksi ystävää tulee vierailulle tuoreiden mansikoiden ja suklaan kanssa. Meillä on antoisa kaksituntinen!”

Illalla mieli painuu jälleen alakuloiseksi. Yskösnäytteissä on edelleen kaksi plussaa.

”Mikä ihme mielen pohjalla saa odottamaan parempia tuloksia nopeammin kuin järkeily pari vuorokautta sitten on antanut ymmärtää? Kai se on koti-ikävä. Taas asettelen ajatuksiani uuteen asentoon ja uskaltaudun myös katsomaan kuukauden päähän. Saatan olla täällä vielä silloinkin. Illalla nukkumaan mennessä iso möykky puristaa rintaa. On hirmu ikävä lapsiani.”

Tiistai 14.7.

”Yölläkin herään puristavaan tunteeseen. Kävelen ja katson ikkunasta hämärää kesäyötä. Ollaan matkalla juhannuksesta jouluun ja yöt alkavat pikku hiljaa käydä pimeämmäksi.”

Päivä kuluu rutiininomaisesti, mutta jalkahoitajan vierailu helpottaa.

”Jalkahoitaja tekee jaloistani ihanan pehmeät ja hieroo ne hyväntuoksuisella voiteella. Pieni hemmottelu alakulon keskellä tekee hyvää.”

Keskiviikkona annettavaa yskösnäytettä varten toimitettu purkki alkaa herättää voimakkaita tunteita.

”Ysköspurkki odottaa taas aamua. Ps. Minä vihaan noita purkkeja ja niihin liittyviä tunteita – epätoivoista odotusta, toivoa, epätoivoa, toivoa…”

Keskiviikko 15.7.15

”Aamukuuden lääkkeet ja yskökset purkkiin. Jatkan vielä ruhtinaallisia yöunia kahdeksaan asti.”

Keskustelu ystävän kanssa auttaa ja naisen mieli tuntuu eilistä valoisammalta. Päivän rutiinit eivät tunnu ahdistavalta ja lukeminenkin maistuu taas. Iloiset uutiset tulevat illalla.

”Enää yhdellä plussalla! En tiedä, uskallanko luottaa tulokseen, haluan vielä uuden näytteen huomenna. Aamun tuotos ei ollut paras mahdollinen, siksi haluan varmistaa tuloksen, ennen kuin alan viljellä toiveita kotiin pääsystä. Mielen pohjalla ailahtaa kuitenkin sarastava ilo ja toivo.”

Torstai 16.7.

”Aamupalan jälkeen annan taas yskösnäytteen, joka irtoaa helposti. Hyvillä mielin taas riennän touhusta toiseen – neuleen kimppuun, uutisiin, ompelukoneen ääreen, kirjan tarinaan, jumppamatolle, kuntopyörän päälle. Psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa keskustelemme tunnin ajan. Se keskustelu avaa taas uusia asioita. Varoittelen ystävää, joka on lähdössä Nigeriaan, tuberkuloositartuntavaarasta! En ole aikaisemmin uhrannut ajatustakaan tuolle! Illalla menen taas ajoissa nukkumaan.”

Perjantai 17.7.15

Takapakkia, naisen tekisi mieli heittäytyä sängylle, itkeä ja huutaa. Näyte oli jälleen kahdella plussalla.

”Ei minun kannata toivoa koskaan mitään. Se on kaukana tulevaisuudessa se, kun pääsen pois. Vaikka loppujen lopuksi mikään ei auta. On tilattava uusi kasa kankaita ja jatkettava näitä hommia täällä neljän seinän sisällä.”

Lauantai 18.7.15

Lauantaine nainen kertoo purkaa tuntemuksensa hoitajalle kun tämä kysyy kuulumisia.

”Hänen lähdettyään huoneesta ymmärrän, että eihän minun eristykseni ole hänen vikansa. Ehkä on parempi näyttää hoitajille iloista naamaa ja olla iloinen tästä hyvästä hoidosta.”

Sunnuntai 19.7.15

Ajan liiallisuus alkaa väsyttää. Väriä elämään tuo televisio.

”Katson Avaraa luontoa ja Karibian saarten ihmeellistä luontoa. Aivan lumoudun väreistä – sekä kasvien että eläimien. Ohjelman loputtua nukahdan ja nukun melkein lounaaseen asti. Lounaan jälkeen taas väsyttää ja nukahdan taas. Päiväkahvin voimalla lopulta herään. Mikä minua voi väsyttää? Tekemättömyys, ajan liiallisuus!”

Illalla lasten yllätysvierailu ilostuttaa. Nainen saa pitää pienintä lasta kainalossaan.

Maanantai 20.7.

28. päivä sairaalassaoloa. Tytär tuo äidilleen ison kasan kankaita.

”Illalla juttelen lasten kanssa Facetime-näköpuhelun. Minun viisivuotiaani itkee lohduttomasti ikäväänsä. Katson tuota pientä rakasta ruudulta ja hän katsoo minua kyyneltensä läpi. Miten niin suurta rakkautta voikaan tuntea nähdessään vain kuvan. Tuntuu, kuin tunteet kulkisivat ilmojen teitä ja ikävä helpottaisi hiukan, ilman kosketustakin. Pikku hiljaa pieni rauhoittuu, mutta itku tulee taas, kun suljemme puhelinta.”

Tiistai 21.7.

Päivä on naiselle hyvä, se koostuu rutiineista. Ompelua, jumppaa, lukemista, neulomista, puhelimessa puhumista. Parasta oli kuitenkin aviomiehen vierailu.

”Mieheni kävi nukkumassa päiväunet sängyssäni, se oli päivän paras hetki! Mies maskin kanssa unessa sängyssäni.”

Keskiviikko 22.7.

Päivät eivät ole eristyksessä veljeksiä keskenään. Eilinen hyvä päivä on takana ja keskiviikko sujuu nihkeämmin.

”Olen alakuloinen, kun psykiatrinen sairaanhoitaja saapuu viikoittaiselle käynnille. Kylläpä se käynti tuli taas tarpeeseen. Tunteet virtaavat, itkua ja naurua. Sen jälkeen on parempi olo. Olen taas omaitseni, kun ystävä käy päiväkylässä. Voin hetkittäin unohtaa tämän vankeuden ja nähdä täysin tavalliseen elämään. Niitä tuulahduksia ystävät tuovat.”

Iltapäivällä lääkäri kertoo eilisen näytteen tulokset.

”Yhdellä plussalla, kuusi bakteeria sivellyksessä. Se on sitä, mitä oikeastaan odotin. Pettymyksen tunne ei onneksi ole kovin suuri. Näinhän sen piti laskujen mukaan mennäkin. Vieläkö kaksi viikkoa lisää, ennen kuin ollaan miinuksella? Miehen pettymys on suurempi kuin omani.”

Torstai 23.7.

Vieraspäivä. Useat ystävät ja sukulaiset käyvät. Päivä täyttyy antoisista keskusteluhetkistä, mutta ne väsyttävät.

”Illalla käperryn mieheni kainaloon. Eilisen näyte on ollut negatiivinen. Poikkeuslupaa ulkoiluun ei anneta.  Paniikki meinaa iskeä. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Mitä, jos en vielä viikonkaan päästä pääse kotiin? En jaksa enää olla täällä kahta viikkoa! Näen painajaista, että näytteissä on aina vaan yksi plussa! Lopulta tajuan palata päivä kerrallaan –ajattelutapaan.”

Perjantai 24.7.

Päivä on eilistä rauhallisempi. Aviomiehen vierailu sairaalassa piristää, mutta illalla tulee jobin postia.

”Eilisessä näytteessä oli kaksi plussaa. Sen se oli näköinenkin, että siinä on kaksi plussaa.”

Hoitaja kertoo, että näytteissä voivat värjäytyä myös kuolleiden bakteerien kuorikot.

”Eli en pääse pois sen takia, kun syljen pois kuolleita bakteereita? Tätä täytyy kysyä lääkäriltä.”

Lauantai 25.7.15

”Olen nyt aallonpohjassa. Tekee pahaa eikä ruokakaan oikein maistu. Niin suuri on epäsuhta pakkohoidon ja kotiinpaluun välillä. Kaipaan ihmisiä lähelleni.”

Sunnuntai 26.7.

Aviomies vierailee pitkään sunnuntaina sairaalassa. He nauttivat rauhallisesta yhdessäolosta. Lääkäri vahvistaa hoitajan sanomisen siitä, että ysköksissä voi olla kuolleita bakteereja, jotka värjäytyvät laboratorioanalyysissä.

”Tuntuu niin epäreilulta!!!”  

Lasten vierailu kuitenkin helpottaa, he ovat iltaan äitinsä seurassa sairaalassa iltaan asti.

”Nautin niin valtavasti rakkaiden seurasta, että ahdistuskin unohtuu. Yksinolo pelottaa, silloin ahdistavat ajatukset hyökyvät päälle. Illalla otan tyynesti lääkkeen, että saan unen päästä kiinni.”

Maanantai 27.7.15

Aamun ahdistus helpottaa, kun sairaalaan saapuu vieraita. Jotain osuutta on myös sillä, että nainen on saanut purkaa tuntojaan lääkärille.

”Aamulla odotan lääkäriä kierrolle, että saan syytää murheeni hänen päälleen ja pyytää vapautusta tästä kärsimyksestä. Sen teenkin, kun lääkäri tulee. Hän suhtautuu asiaan erittäin suurella ymmärryksellä ja lupaa selvittää ja hoitaa asioita.”

Keskiviikko 29.7.

Käänne. Kaksi edellistä näytettä on ollut puhtaita.

”En meinaa uskoa korviani – puhtaita! Tuo toiveajatus oli käynyt mielessäni, mutta en ollut uskaltanut antaa sille lainkaan valtaa. No, huominen näyte voi olla vielä likainen, mutta tuskin tätä eristystä enää viikkotolkulla kestää!!!”

Illalla mieleen hiipii ajatus ja jännitys siitä, mitä huominen tuo tullessaan.

Torstai 30.7.

Ystäviä vierailee naisen luona aamupäivästä ja lääkärinkierto viivästyy. Yhden jälkeen huoneen ovi aukeaa.

”Teillä ei ole maskia!” -huuto purkautuu ilmaan. Nainen hyppää sängystä ja suoraan lääkärin kaulaan.

”Lääkäri vahvistaa kolmannen negatiivisen näytteen olevan totta. Olen onnesta ja ilosta sekaisin. Harvoin elämässä kokee näin vahvoja ilon tunteita. Vapaus koittaa. Soitan uutisen perheelleni. Siellä huudetaan hurraata!”

Eristys on päättynyt, ovi avataan. Nainen pääsee katsomaan osastoa, jossa on viettänyt 38 päivää. Olo tuntuu uudesti syntyneeltä.

”Juon päiväkahvit osaston aulassa – juhlan tuntua!”

Nainen saa hoito-oheet jatkon suhteen. Hoito jatkuu lain vaatimana valvottuna hoitona kotona. Kotisairaanhoito tulee joka aamu katsomaan, että hän ottaa lääkkeensä.

”Kiittelen helpottuneena osaston henkilökuntaa hyvästä hoidosta. Lähetän ylös huokauksen, että minun ei enää koskaan tarvitsisi kokea vastaavanlaista eristystä.”

Toimituksen huomio: Jutun kuvat ovat naisen ja hänen perheensä ottamia. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.