Mainos

Tuhannet Fortumin asiakkaat odottelevat sähköjä ensi vuoden puolelle

Noin 6 000 Fortumin asiakasta on yhä ilman sähköä, tiedottaa sähköyhtiö. Pienjännitevikoja on nyt noin 4 000. Tähän mennessä sähköt on saatu palautettua noin 3 000 asiakkaalle.

Fortumin tavoitteena on palauttaa sähköt viimeisiinkin vakituisiin asuntoihin alkuviikon aikana.

Nyt korjausten painopiste on siirtynyt siirtynyt pienjänniteverkon vikojen korjaamiseen. Pienjännitevikojen korjaus on sähköyhtiön mukaan suuritöistä ja vie paljon aikaa, kun verkkoa joudutaan rakentamaan kokonaan uusiksi.

Työt etenevät alueittain ja korjausryhmiä siirretään tarpeen mukaan pahimmista vioista kärsiville alueille esimerkiksi Lounais-Suomessa.

– Maanomistajat ovat eri puolella Suomea auliisti tarjonneet apuaan esimerkiksi teiden raivauksessa ja haluammekin kiittää heitä, sanoo käyttöpäällikkö Jari Ahlstedt Fortumista.

Illalla ja yöllä viankorjaus etenee Etelä-Suomessa keskittyen Espoon, Lohjan ja Vihdin suunnalle. Lounais- ja Länsi-Suomessa korjauksissa on siirrytty Paimioon, Saloon ja Satakuntaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.