Mainos

Tuhannet kotitaloudet yöllä ilman sähköä

Pelkästään Koillis-Savossa yli 5 000 kotitaloutta jäi ilman sähköä. Suurin osa vioista saatiin korjatuksi aamuun mennessä.

Tuhannet kotitaloudet jäivät ilman sähköä Itä-Suomessa viime yönä. Pahiten tilanne koetteli Koillis-Savoa, jossa sähköt katkesivat yli 5 000 taloudelta.

Atro -yhtiön jakelualueella Koillis-Savossa märkä lumi kaatoi puita linjoille Rautavaaralla ja Nilsiässä. Myös Ylä-Savossa Iisalmen ja Sukevan välillä oli katkoksia. Pohjois-Karjalan Sähkön jakelualueella Koillis-Savossa vikasuma koetteli Kaavia, Tuusniemeä ja Riistavettä. Myös idempänä Enossa oli häiriöitä.

Suurin osa vioista saatiin korjatuksi aamuun mennessä. Käyttöpäällikkö Pekka Miettinen Atrosta arvioi, että päivän mittaan lämpö sulattaa lumet puista, jolloin tilanne helpottuu.

Myös Kainuussa ongelmia

Myös Kainuussa oli eilen illalla sähkönjakeluongelmia. Jakelusta vastaavan Graninge Kainuu Oy:n mukaan viimeisimmätkin illalla tulleet viat saatiin korjatuksi aamukolmeen mennessä.

Enimmillään ilman sähköä oli yhtä aikaa noin 1 500 taloutta.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.