Mainos

Tuhannet suomalaiset maksavat korkeakouluopinnoista

Maksulliset korkeakoulut ovat saaneet jalansijan Suomessa.

Ensimmäisen vuoden jälkeen opintonsa aloittavien määrä on kasvanut kolminkertaiseksi. Esimerkiksi Helsinki School of Business -kauppakorkeakoulussa (Helbus) aloitti tänä vuonna lähes 50 uutta opiskelijaa.

- Me tarjoamme vaihtoehdon, emme takaporttia opinnoille, kertoo Helbusin toimitusjohtaja Kari Jääskeläinen.

Helbusin perusopinnot Helsingissä kestävät puolitoista vuotta. Vuoden jatko-opinnot englantilaisessa kauppakorkeakoulussa laajentavat tutkinnon kandin tasolle. Maisteriohjelmaan voi sitten hakea minne tahansa kauppakorkeakouluun. Lukuvuosimaksu on noin viisi tuhatta euroa.

Suomessa toimii myös kaksi muuta maksullista korkeakoulua, Estonian Busines School ja Tallinnan yliopisto.

Opiskelu nähdään investointina

- Ajatusmaailma on muuttunut, ihmiset on alkaneet ymmärtämään, että koulutukseen kannattaa investoida. Kun suomalaisesta korkeakoulusta valmistuu maisteriksi keskimäärin 29-vuotiaana, niin meiltä työelämään pääsee keskimäärin viisi vuotta nopeammin. Ihmisen työuralla se tarkoittaa satojen tuhansien eurojen voittoa, laskee Jääskeläinen.

- Mun mielestä on tärkeintä, että kaikille löytyy opiskelupaikka alalta, joka kiinnostaa. Mulle tää on investointi, perustelee omaa valintaansa opiskelija Pontus Huttunen Helbusista.

Opinto-ohjelmien laatimista haittaa se, ettei Suomen korkeakoululaki ota kantaa yksityiseen koulutukseen. Yksityistä koulutusta laki ei kiellä, muttei myöskään mainitse.

Kymmenen euron avoin väylä

Avoimet yliopistot tarjoavat korkeakouluopintoja 10 euron pistehintaan. Opintoja voi suorittaa lähes kaikissa tiedekunnissa. Vain lääketieteellinen, eläinlääketieteellinen ja farmasian tiedekunta eivät tarjoa tätä opiskelumahdollisuutta.

Tällä hetkellä lähes 80 000 ihmistä opiskelee tällä Avoimella väylällä. Joukossa on tutkinnon suorittajiakin, jotka hyödyntävät esimerkiksi kesäopintoja tutkintoonsa. Heille opiskelu on ilmaista.

- Avoimen väylän kautta voi päästä tiedekuntaopiskelijaksi, mutta helppoa se ei ole. Pitää suorittaa 85 opintopistettä arvosanalla hyvä. Jokainen tiedekunta päättää sitten vuosittain väyläopiskelijoiden ottamisesta, kertoo Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston rehtori Tapio Kosunen.

Avoimen yliopiston suoritukset korvaavat sellaisenaan tiedekunnan opintoja, jos opiskelupaikka heltiää.

- Koulutus on tällä hetkellä aika lailla kilpailtu alue. Tämä on yksi syy siihen, että meille tulee ulkomaisiakin yliopistoja tänne Suomeen, arvelee Kosunen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.