Mainos

Tuhatkunta osallistui Köyhien linnanjuhliin

Tuhatkunta ihmistä osallistui perinteisiin Köyhien linnanjuhliin Hakaniementorilla Helsingissä itsenäisyyspäivänä.

Puolen päivän aikaan alkaneiden juhlien osallistujamäärä oli hieman suurempi kuin viime vuonna, jolloin lumisade vähensi osallistumisintoa.

Tapahtuman järjestäjä Heikki Hursti kertoi juhlien sujuneen hyvin. Vapaaehtoiset tarjoilivat vieraille lihasoppaa, leipää, kahvia ja pullaa. Tämän lisäksi osallistujat saivat pussillisen ruokaa mukaansa kotiin.

Myös presidenttiehdokkaat torilla

Köyhien juhlissa esiintyi muun muassa Koiton laulu -kuoro. Lisäksi Sauli Niinistö (kok) piti juhlissa puheen.

— Halusin korostaa epäitsekkyyttä. Sitä pitää korostaa ahneuden sijasta. Olen johdonmukaisesti hyvinvoiville yrittänyt viedä sitä viestiä, että oma hyvinvointi jatkuu varmemmin silloin, kun ei ole lähellä pahoinvointia. Se tarkoittaa myös sitä, että osaa olla epäitsekäs. Vaikka sitten vain itsensä takia.

Paikalla olivat presidenttiehdokkaista myös Paavo Arhinmäki (vas) ja Sari Essayah (kd).

Näyttäytyminen saa järjestäjän puhumaan suunsa puhtaaksi.

—Paljon luvataan ja vaalien alla kerrotaan hienoja asioita, mutta käytännössä tuntuu siltä, ettei tapahdu yhtikäs mitään, Hursti latasi.

Hursti muistutti, että leipäjonojen asiakaskunta on kasvussa.

- Vuoden sisään se on noussut niin, että se on nyt 1200 - 1500 ihmistä joka jakokerta. Määrä on kaksinkertaistunut vuodessa.

Hursti ihmetteli, heräävätkö päättäjät vasta sitten, kun tapahtuu "joku suuri katastrofi" tälle joukolle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.