Mainos

Tuhka ei häiritse lintujen kevätmuuttoa

Muuttolinnut pääsevät Suomeen edelleen turvallisesti lentäen. Birdlife Suomen tiedottaja Lauri Hänninen rauhoittelee huolestuneita lintuihmisiä, että tuhkapilvi ei uhkaa lintujen kiihkeänä käyvää kevätmuuttoa. Hännisen mukaan myöskään kansainvälinen lintujen suojelujärjestö Birdlife ei pidä tuhkaa ongelmana muuttolinnuille.

– Linnut lentävät lähes aina huomattavasti matalammalla kuin jossa tuhkapilvi on, eli muutamassa sadassa metrissä ja vain harvoin yli kilometrissä. Tulivuoren purkaus ei siis vaikuta lintujen muuttoon muutoin kuin Islannissa tulivuoren lähellä, jossa pesineet linnut tietenkin menettävät tutut pesäpaikkansa.

Islantiin muuttavia, meilläkin tuttuja lintulajeja, ovat muun muassa laulujoutsen, merihanhi ja useat sorsalinnut. Etenkin laulujoutsenet ovat paikkauskollisia ja palaavat vuosi vuoden jälkeen samoille pesimäalueille. Niiden onneksi ne eivät kuitenkaan viihdy tulivuorilla vaan meren ja muiden vesistöjen rantamilla.

Tahriiko tuhka siivet?

Moni lintujen muutosta kiinnostunut on pelännyt tuhkan tahrivan lintujen siivet niin, etteivät ne pääse lentämään normaalisti. Hännisen mukaan sekään ei ole ongelma. Toisin on laivoista vesistöihin pääsevän öljyn laita.

– Tuhkaa on ilmassa välillä luonnostaan toisin kuin öljyä meressä. Linnut osaavat siis karttaa sitä. Öljyä ne eivät sen sijaan osaa vaistomaisesti varoa, ja se on niille myös paljon myrkyllisempää.

Hänninen tyynnyttelee lintujen ystäviä muutenkin huolehtimasta tuhkan vaaroista.

– Tulivuoren purkauksia on tapahtunut miljoonia vuosia, ja linnut osaavat luonnon eläiminä varoa niitä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.