Mainos

Tuhlaavatko kunnat taidehirvityksiin?

Kuva: Hollolan kunta

Taantuman keskellä kunnat pohtivat rakentamiskustannusten supistamista. Monet kuntalaiset heivaisivat ensimmäisenä katukuvasta kalliit taideteokset - valaistut patsaat ja abstraktit monumentit.

Lahden seudun taideteokset ja rakennelmat ärsyttävät erityisesti, paljastui Radio Novan kuuntelijakyselyssä. Ihmisiä alkaa ärsyttää jo ennen Lahtea, kun he näkevät Hollolan kunnan puolella Renkomäen risteyksessä valaistut kivipatsaat "Hollon ja Martan."

- Lahteen tultaessa Renkomäen liittymästä on kaksi iso kiveä jotka on valaistu. Esittävät jättiläisiä Holloa ja Marttaa, jotka on tarun mukaan ollut. Makso jotain 100 000, kiukkuaa radionkuuntelija.

Lahden Sibeliustalon taksikatos ja lähellä oleva liikenneympyrän taideteos kirvoittavat myös kitkeriä kommentteja.

- Lähellä Sibeliustalon katosta on liikenneympyrätaideteos. Aivan hirvee! Ja hintaa oli muistaakseni yli 10 000. Siis valaistusta lautakasasta, ihmettelee kuuntelija Lahden seudulta.

Lahden kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen sanoo odottaneensa jo rakennusvaiheessa satamaan johtavan liikenneympyrän taideteoksesta moitteita.

- Alunperin odotin tästä australialaisen suunnittelijan suunnittelemasta puisesta spiraalista enemmän kritiikkiä, mutta palaute onkin ollut positiivista, sanoo Karvinen-Jussilainen.

- Säästöjen osalta kysyisin, että onko se sitten aina ympäristön viihtyvyys mistä pitää karsia, kun kunnan menoja supistetaan, kaupunginarkkitehti pohtii.

Radio Novan kuulijat jatkavat Lahden arkkitehtuurin mollaamista:

- Ja se Sibbeladon taksikatos on lisäks erittäin epäkäytännöllinen, sateella ei edes suojaa! Onneks ei tarvi olla lahtelainen veronmaksaja, säestää ei-lahtelainen kuuntelija.

"Taiteesta pitää aina maksaa"

Lahden kaupungin kadunsuunnittelupäällikkö Reima Kauppinen sanoo, että jatkossa kaupunki pyrkii pysymään erossa vastaavista taiderakennelmista - tai tarkemmin sanottuna niiden kustannuksista.

- Taiteesta pitää aina maksaa, mutta on ollut puhetta, että jatkossa kaupunki ei osallistu näiden taideteosten kustannuksiin, vaan rahoitus pitää tulla muualta.

Kauppinen kertoo, että Sibeliustalon pihalla olevan taksikatoksen rakentamiseen sekä lähellä olevan liikenneympyrän puiseen taideteokseen kaupunki osallistui, sillä tuotteet olivat puukulttuurikilpailun satoa, joiden rakentamiseen otettiin kymmeniä tuhansia euroja myös kaupungin katuosaston budjetista.

Älyvapaat valaistukset raivostuttavat

Ärsyttävät ne kalliit rakennelmat muissakin kunnissa. Keski-Suomessa Petäjävedellä kuuntelijaa ärsyttää kirkon läheinen valaistus.

- Petäjäveden kunta laitatti vanhan kirkon tielle ledi-katuvalot, jotka valaisevat neljän metrin ympyrän maahan...ei näe kulkea ja maksoi 2 000 euroa kappale, kirjoittaa radionkuuntelija lähettämässään tekstiviestissä.

- Rovaniemelle tuli jalkapallokentälle 400 000 euron valot, jotka palaa muutaman kerran vuodessa. Mutta ei kuntalisää ja päiväkodeistakin vähennetään työntekijöitä. Saapahan Rops pelata. Nimim. Katkera kohta 3 lapsen äiti jonka täytyy käydä töissä vaikka lapset on pieniä, kirjoittaa kuuntelija palautteessaan.

- Nummi-Pusula halusi valaistuksen silloiselle 1-tielle hinnalla millä hyvänsä, kun moottoritien valmistumiseen oli aikaa alle vuosi. Kyllä siinä nyt nykyisellä 110-tiellä näkee hyvin yöllä.Peurat ja hirvet kiittää ;) , toteaa nimimerkki paikkakuntalainen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.