Mainos

Tuhoutuuko Kruunuvuoren ainutlaatuinen luonto?

Eläinkanta Kruunuvuoressa on ainutlaatuinen. Kruunuvuorenlampi ja suo kuuluvat Helsingin luonnonsuojeluohjelman kohteisiin.

Niihin kuuluu nevarantainen lampi rantapuustoineen. Mahdollinen sillan rakentaminen on herättänyt paljon porua, sillä Kruunuvuorenselän luodot kuuluvat niin sanottuun FINIBA-alueeseen ja siellä sijaitsee muun muassa kriteerilajeihin kuuluvien tiirojen ruokailualueita. Samalla se voisi haitata myös Natura-alueiden linnuston monimuotoisuutta.

Merellisiin maisemiin kajoaminen on ollut jo vuosia suuri puheenaihe, sillä sillan rakentaminen samalla helpottaisi Helsingin keskustaan liikkumista. Vaihtoehtoina on esitetty muun muassa pikaraitiotien sijoittamista sillalle.

Kruunuvuori sidotaan tulevaisuudessa joukkoliikenteellä kantakaupunkiin ainakin jollain muotoa. Samalla Helsingin maine luontoystävällisenä kaupunkina on ollut koetuksella. Varsinkin Suomen Luonnonsuojeluliitto on vastustanut siltaa ja rakentamista jyrkästi.

Merialueen lähistöllä sijaitsee noin viiden hehtaarin kokoinen Pitkä- ja Varisluodon alue. Alueesta on teetetty luontoselvitys ja luonnonoloihin ovat tutustuneet muun muassa Kaupunkisuunnitteluvirasto ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus.

Lammen ympäristöä ehdotettiin luonnonsuojelualueeksi jo vuonna 1949, mutta se ei koskaan edennyt toteutukseen saakka. Lammen alue on todettu arvokkaaksi kasvillisuus- ja kasvistokohteeksi. Kaupungin suunnitelmissa se kulkee nimellä ”osa-alue 7”.

Luonnon osalta kaikkein tärkein löytö Kruunuvuoressa on kääpälajistot. Esimerkiksi silokääpä on etelässä uhanalainen sekä kohvakääpä. Viimeksi mainittu on koko maan mittakaavassa mitattuna melkoinen harvinaisuus.

Alueen hoitamattomuus onkin ollut avaintekijä, että paikkaan on sen luonnontilassa päässyt kasvamaan vastaava meriläheinen kasvustoalue. Myös tutkijat ovat pitäneet aluetta luonnon kannalta merkittävänä ja harvinaisena.

Vuonna 2005 tehty luontoselvitys osoitti, että rakentamisen alle jäisi arvokkaita metsäalueita ja se olisi haitallista lammen luonnolle. Huviloiden pihalta löytyy istutuspohjaisia kasveja, joista muutama on osoittautunut silmälläpidettävien kulttuurikasvien luokkaan.

Lammella taas kasvaa muun muassa vaarantuneeksi luokiteltua pikkuvesihernettä ja lummetta. Linnusto on sekin harvinaisella tolalla; pesimätiheys on suurta ja alueelta on bongattu muun muassa pikkulepinkäinen ja idänuunilintu. Pajulintukanta on tiheydeltään suuri.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.