Mainos

Tuija Brax lähtee Sydänliiton pääsihteeriksi

Vihreiden kansanedustaja Tuija Brax on valittu Suomen Sydänliiton pääsihteeriksi.

Hän aloittaa tehtävässä ensi vuoden alussa, Sydänliitto kertoi tiedotteessaan tiistaina.  

Brax on ollut kansanedustaja vuodesta 1995. Hän kertoi jo syksyllä, ettei aio asettua ehdolle enää ensi kevään vaaleissa.  

Entinen oikeusministeri Brax ei ole tällä hallituskaudella ollut puolueensa näkyviä ykkösnimiä, mutta johtaa eduskunnan tarkastusvaliokuntaa. Hän on myös perustuslakivaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen. Brax oli vihreiden puheenjohtaja vuosina 1995-97.  

Suomen Sydänliitto on kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö, jolla on yli 70000 henkilöjäsentä, 17 alueellista sydänpiiriä ja lähes 250 paikallisyhdistystä. Sen pääsihteeriksi oli yli 40 hakijaa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.