Mainos

Tuiki tuiki tähtösestä räppiin -Vekaraviisut viihdyttivät messukeskuksessa

Helsingin messukeskuksen Lapsimessuilla on laulettu viikonloppuna vekaraviisuja. Lapset pääsivät laulamaan suosikkikappaleitaan oikean orkesterin säestyksellä.

Kaikkein suosituin kappale oli perinteinen lastenlaulu Tuiki tuiki tähtönen. Myös Disneyn Frozen-elokuvan kappaleet olivat lasten suosiossa. Osa lapsista esitti itse keksimiään kappaleita. "Bum bum kah" tuntui sekin olevan lasten mieleen.

- Opin tämän päiväkodissa. Se on kiva kappale, kun siinä lauletaan tähdistä, perustelee 5-vuotias Eerika Kononen lauluvalintaansa Tuiki tuiki tähtönen.

-Mää vaan tahoin tän kappaleen. Ei jännittänyt yhtään, kertoi 4-vuotias Pihla Koskelo esitettyään kappalee Var bor du lilla råtta.

- Olen harjoitellut paljon. Se juttu oli niin hieno, kuiskaa 4-vuotias Chloe Jordan laulettuaam Frozen-kappaleen Let it go.

Kaikki esiintyjät saivat kunniakirjan muistoksi esiintymisestään.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.