Mainos

Tukiryhmä hälytettiin Rautavaaran turmabussin matkustajien avuksi

Kuopion yliopistolliseen sairaalaan on hälytetty tukiryhmä Rautavaaran liikenneturmassa olleiden bussimatkustajien avuksi.

KYS tiedottaa, että liikenneonnettomuudesta ei tehty suuronnettomuushälytystä, mutta muutoin sairaalan valmiutta nostettiin jonkin verran.

Paikalle sairaalaan hälytettiin psykososiaalisen tuen työryhmä, joka auttaa matkustajia mahdollisen järkytyksen takia.

Onnettomuus tapahtui klo 19.51 Nurmeksen ja Kuopion välisellä tiellä Rautavaaran kunnan alueella Hankamäen kohdalla. Henkilöauto törmäsi bussiin. Onnettomuudessa kuolivat välittömästi henkilöautossa olleet äiti ja kolme lasta.

Bussimatkustajat selvisivät lievillä vammoilla. Viisi bussimatkustajaa vietiin Nurmeksen terveyskeskukseen ja 10 matkustajaa tuotiin KY-Siin tarkastettavaksi. Heistä kaksi jäi KYSiin tarkkailuun.

Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin puolenyön jälkeen MTV Uutisille, että turman tutkinta on käynnissä, mutta toistaiseksi turman syystä ei ole tietoa.

Valtatie 75 oli suljettuna liikenteeltä onnettomuuspaikan kohdalta noin kaksi tuntia raivaustöiden vuoksi ja toinen ajokaista saatiin avattua liikenteelle noin klo 22.15.

Poliisi suorittaa paikalla teknistä tutkintaa, joka voi viedä vielä useita tunteja. Onnettomuusautot siirretään vielä yön aikana pois onnettomuuspaikalta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.