Mainos

Tuleeko vuodesta ennätyslämmin Suomessa? Joulukuu ratkaisee

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammi-marraskuun keskilämpötila on Suomen mittaushistorian jaetulla toisella sijalla.

Vuosi on näillä näkymin menossa keskilämpötilaltaan lämpimimpien vuosien joukkoon. Vuodesta 1900 alkavissa tilastoissa tämä vuosi jakaa tammi-marraskuun osalta kakkostilan vuoden 1938 kanssa. Edellä on vain vuosi 1989.

Koko vuotta eli tammi-joulukuuta tarkasteltaessa Suomen mittaushistorian lämpimin vuosi on 1938, toisella sijalla on viime vuosi 2014. Viiden lämpimimmän vuoden joukkoon yltävät myös vuodet 1989, 2011 ja 2000.

Joulukuun sää ratkaisee, tuleeko vuodesta ennätyslämmin. Tuoreen Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ennusteen mukaan joulukuusta olisi tulossa keskimääräistä lämpimämpi. Ensi viikonloppuna lämpötilat voivat kohota jopa lähes kymmeneen asteeseen.

Marraskuu oli Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin, maan etelä- ja länsiosassa useilla havaintoasemilla jopa ennätyksellisen leuto. Marraskuun lämpötilapoikkeama tavanomaiseen verrattuna oli noin 3-5 astetta. Marraskuun 3. päivä mitattiin kaikkien aikojen korkein marraskuun lämpötila, kun Kemiönsaaressa oli 14,3 astetta.

Maailmanlaajuisesti tästä vuodesta ennakoidaan mittaushistorian lämpimintä. Ilmastonmuutoksen lisäksi maapalloa lämmittää tänä vuonna voimakas El Niño -ilmiö.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.