Mainos

Tulennielijän pää syttyi tuleen kärsimysnäytelmässä

Kärsimysnäytelmän kenraaliharjoitus on saanut kiirastorstaina kammottavan lopun Porissa, kun näytelmässä mukana olleen tulennielijän pää syttyi vahingossa tuleen.

Onnettomuus sattui, kun tulinestettä joutui Ristin tie -näytelmässä esiintyneen tulitaiteilijan kasvoille. Tämän seurauksena tuli levisi miehen kasvoihin ja hiuksiin.

Satakunnan Kansan mukaan tuli tarttui myös tanssijoiden pukujen helmoihin.

Tulennielijä selvisi onnettomuudesta kuitenkin lievin vammoin, sillä tuli ei päässyt polttamaan miehen keuhkoja tai silmiä. Mies sai kasvoihinsa palovammoja ja hänen hiuksiaan paloi.

Myös näyttelijät onnistuivat sammuttamaan tulessa olleet helmansa nopeasti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.