Mainos

Tulipalo tuhosi sahayrittäjän elämäntyön – "Aina olen tällaista pelännyt, kun vakuutuksia ei ole"

Ylöjärvellä paloi eilen aamulla sahan höyläämörakennus parissakymmenessä minuutissa. Vakuutusrahaa ei tuhon takia ole tulossa, sillä maksuhäiriöiden takia yrittäjä ei ollut saanut vakuutusta sahalleen.

– Aina olen tällaista pelännyt, kun vakuutuksia ei ole, yrittäjä Kari Pirttijoki sanoo yön valvottuaan.

Äänestä kuuluu, että itketty on.

Vakuutuksia ei ole ollut seitsemään vuoteen maksuhäiriömerkintöjen takia. Taustalla on avioero ja muita ongelmia. Yritystoimintaa Pirttijoki on kuitenkin jatkanut kaikki vuodet.

– Kun täällä on pitänyt korjata jotain, olen aina hankkinut osaavan ammattimiehen enkä ole lähtenyt itse tekemään mitään korjauksia. Kun sitten on käytetty rälläkkää tai hitsattu jotain, niin aina olen pelännyt, että jotain voi tapahtua, Pirttijoki sanoo.

Nyt sitten tapahtui, eikä syy ole vielä tiedossa.

– Palo tapahtui keskiviikkoaamuna ja tästä sahan ohi oli kävellyt paljon työmatkalaisia. Kukaan ei kuitenkaan ollut huomannut mitään erityistä. Kaikki kävi hyvin nopeasti, Pirttijoki kertoo.

Tukea muilta yrittäjiltä

Kari Pirttijoki sanoo, että lukemattomilta ihmisiltä on tullut positiivista palautetta.

– Yksi kaveri kertoi, että hän oli saha-alan yrityksessä lähes 30 vuotta ennen konkurssia. Mies asui pienellä paikkakunnalla ja joutui konkurssin myötä leimatuksi: kaverit vähenivät eivätkä tulleet enää juttusille. Kun lähti ovesta ulos, kaikki omanarvontunto oli kadonnut. Tämä mies neuvoi minua, että kun lähdet Kari ulos ovesta, niin pidä leuka pystyssä ja ajattele, että et ole tehnyt mitään pahaa, eli että tämä ei ole minun syy, Pirttijoki sanoo ja kehuu ihmisten yhteydenottoja.

Kari Pirttijoki on joutunut maksuhäiriöiden myötä riitelemään perintätoimistojen kanssa ja hän ihmettelee, kuinka yhtiöt kiusaavat maksuhäiriöisiä.

– Kun tavalliselle ihmiselle tulee maksuhäiriö, hän joutuu maksamaan satasesta perintäkuluja kymmenen euroa, mutta kun yrittäjälle lähetetään lasku, perintäkulut voivat olla ensin 20 euroa ja sitten jo 70 euroa, Pirttijoki äimistelee.

Pirttijoki katsoo kuitenkin luottavaisesti tulevaisuuteen, vaikka palosta on vasta hieman yli vuorokausi.

– Täytyy tässä jollakin tapaa luovia. Tässähän säilyi kuivaamorakennus, joten teen varmaankin jatkossa klapihommia. Kuivaamossa voi kuivattaa klapeja ja myydä niitä sitten eteenpäin. Täällä on tehty myös viiluveistettyä paneelia ja sitä tekevä kone näyttää säästyneen, Pirttijoki sanoo.

– Eikä tämä palo vienyt ammattitaitoani minnekään, sehän säilyi. Ei tämä maailma ehkä vielä ihan paha paikka olekaan, Pirttijoki huokaa haastattelun lopuksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.