Mainos

Tulipalot surmanneet vähemmän kuin viime vuonna

Viime vuoden palokuolematilastot olivat synkimpiä neljännesvuosisataan.

Tulipalot ovat tänä vuonna surmanneet vähemmän ihmisiä kuin vuosi sitten. Suomen pelastusalan keskusliiton mukaan lokakuun loppuun mennessä tulipaloissa oli kuollut ainakin 74 ihmistä, kun viime vuonna vastaavaan aikaan liekit olivat vaatineet 95 kuolonuhria.

Erotus selittyy pitkälti sillä, että viime vuoden palokuolematilastot olivat synkimpiä neljännesvuosisataan.

- Pitkän aikavälin trendi on kuitenkin ollut se, että palokuolemat ovat lisääntymään päin, kertoo pelastusalan keskusliiton tiedottaja Helena Grönstrand. - Tämä selittyy pitkälti väestön ikääntymisellä.

Liitto muistuttaa, että tulipaloja voi ehkäistä huolellisella siivouksella. Esimerkiksi kylmälaitteiden taustalle kertyvä pöly aiheuttaa laitteiden kuumentumista ja jopa tulipaloja. Grönstrandin mukaan jääkaappi palaa syttyessään kuin soihtu.

- Kylmälaitteiden tausta pitäisi imuroida kerran vuodessa, neuvoo Grönstrand. - Sekin auttaa jo paljon, jos viikkosiivouksen yhteydessä imuroi pölyt niiden alta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.