Mainos

Tulivuorenpurkauksen kestoa vaikea ennustaa

Tulivuorenpurkaus Islannissa jatkuu, ja tulivuoren syöksemä tuhkapilvi on yhä sakea.

- Näkyvyys viimeisen vuorokauden aikana on ollut huono. Täällä on kuitenkin arvioitu, että purkauspilvi olisi nyt pienempi kuin eilen, raportoi Islannissa oleva geologi Hanna Kaasalainen Nordic Volcanological Centeristä.

Kaasalainen korostaa, että arvioinneissa ollaan kuitenkin hyvin varovaisia, sillä alueella on pilvistä, eikä suoraa havaintoyhteyttä tulivuoreen ole saatu.

Kaasalaisen mukaan välitöntä helpotusta purkaukseen ei todennäköisesti ole odotettavissa.

- Täytyy muistaa kuitenkin, että vaikka purkaus jatkuisi, se ei välttämättä jatkuisi näin räjähdysmäisenä. Se ei myöskään välttämättä pysäytä lentoliikennettä vuoden ajan, vaikka jatkuisikin.

Katla on vielä rauhallinen

Eyjafjallalla purkautui noin kaksisataa vuotta sitten tulivuori, jonka purkautuminen kesti yli vuoden. Huomenta Suomen puhelinhaastattelussa ollut Kaasalainen ei poissulje vuosia kestävää purkausta tälläkään kertaa.

- Tuolloin purkaus jatkui vaiheittain, eli välillä loppui ja välillä taas jatkui. Toisaalta tiedetään, että vuonna 1612 Eyjafjallajökullilla oli pieni purkaus, joka kesti vain muutamia päiviä. Historialliset vertailukohdat täällä ovat siis vähäiset, eli tätä on vaikea ennustaa.

Hyvä uutinen on se, että merkkejä nyt purkautuvan tulivuoren vieressä sijaitsevan Katla-tulivuoren purkautumisesta ole.

Tuhkaa kertynyt jo paksu kerros

Kaasalainen kertoo, että tulivuoren länsipuolella tuhkaa ei juurikaan huomaa suotuisien tuulten takia. Tulvajokilaaksossa varaudutaan kuitenkin ihmisten evakuointiin välittömästi, jos merkkejä uusista tulvista on.

Sen sijaan tulivuoren etelä- ja itäpuolella ihmisten arkea vaikeuttaa paksu tuhkalaskeuma.

- Siellä tuhkaa on kerrostunut pahimmillaan jo lähes kymmenen senttiä. Maatilallisilla on ollut myös suuria vaikeuksia keksiä, mitä he tekevät eläinten kanssa. Esimerkiksi hevosia ei ole kaikissa paikoissa ollut mahdollista ottaa sisätiloihin, ja ne ovat joutuneet olemaan tuhkan keskellä ulkona, Kaasalainen kertoo.

Puhelinhaastattelussa geologi Hanna Kaasalainen (Huomenta Suomi 19.4.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.