Mainos

Tulli pähkäilee onko eduskunnan katto elintarviketta

Eduskuntatalon istuntosalin kattoon saatiin viimeinen suomalaisarkkitehtien löytämä erä sokeriruokolevyjä.

Istuntosalin sisäkatto on verhoiltu sokeriruokomassasta tehdyillä levyillä akustisista syistä, ja laatat kaipaavat uusimista ainakin osittain.

Eduskunnan jättiremontti yli puolessavälissä

  • Eduskunnan kiinteistöjen peruskorjaus on reilusti yli puolessavälissä.
  • Esimerkiksi kirjasto- ja hallintorakennuksen korjaus on jo valmistunut ja maanalaisia tiloja on remontoitu.
  • Suurinta haittaa kansanedustajien työlle aiheuttava päärakennuksen remontti on tarkoitus aloittaa ensi keväänä. Remontti kestää kaksi vuotta.
  • Koko remontin kustannusarvio on noin 225 miljoonaa euroa.
  • Kaikki peruskorjattavat rakennukset ovat suojeltuja. 

Arkkitehdit käyttivät maailmanlaajuisia kontaktejaan ja kyselivät harvinaislaatuisen rakennusmateriaalin perään muun muassa Yhdysvalloista ja Intiasta - laihoin tuloksin.

Lopulta löytyi australialaisfirma, joka vastasi tarjouspyyntöön. Firma oli juuri lopettamassa sokeriruokolevyjen tuotannon, joten eduskuntaan saatiin viimeinen valmistettu erä.

-Se oli ainoa firma, jonka me löysimme tai ainakin ainoa, joka suostui vastaamaan meidän sähköposteihimme, kertoo eduskunnan kiinteistötoimiston päällikkö Ilona Nokela.

Tullauskulut vielä arvoitus

Nokelan mukaan eduskuntatalon suunnitellut arkkitehti J. S. Sirén hankki alkuperäiset laatat 1930-luvulla todennäköisesti Yhdysvalloista. Australialaisten levyjen koostumus vaikuttaa samalta kuin vanhojen. 

-Erä on lisäksi juuri sopivan kokoinen meille, Nokela sanoo. 

Levyt maksavat Nokelan arvion mukaan noin 10 000 euroa. Kuljetuksiin menee lisäksi useita tuhansia euroja.

Tullikulut määräytyvät sen mukaan, katsotaanko sokerilevyt elintarvikkeiksi, jolloin maksua ei peritä, vai rakennusmateriaaliksi, jolloin niistä menee maksu.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.