Mainos

Tulli paljasti khat-huumeen välitysliigan

Paljastetun liigan epäillään välittäneen useamman vuoden aikana huumetta useita tuhansia kiloja. Khat on Suomessa melko harvinainen huumausaine. Sitä on tavattu erityisesti afrikkalaissyntyisten ihmisten hallusta.

Tulli on paljastanut Suomen suurimman khat-huumeen välitysliigan.

Jutussa on kyse järjestäytyneestä ja mittavasta khat-huumeen salakuljetus- ja välitysketjusta Saksasta Suomeen. Liiganepäillään välittäneen huumetta useamman vuoden aikana useita tuhansia kiloja.

Rikoshyödyn epäillään olevan päätekijän osalta yli 1,3 miljoonaa euroa vuodesta 2005. Esitutkinnan aikana on tutkittu jopa noin neljänkymmenen hengen osuutta huumausaine- ja rahanpesurikoksiin. Osan kohdalla rikosnimikkeenä on ollut törkeä huumausainerikos.

STT:n tietojen mukaan huumetta on tuotu Afrikasta Saksaan ja sieltä edelleen Suomeen. Täällä toimintaan on sekaantunut ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Jutun yhteydessä Suomen ja Saksan viranomaiset ovat tehneet yhteistyötä.

Khat on Afrikassa viljeltävä pensas ja sen lehdistä sekä oksista saatava päihde. Päihdelinkin mukaan khatin pureskelu on yleinen tapa Itä-Afrikassa ja Arabian niemimaalla. Euroopassa sitä käyttävät lähinnä näistä maista tulevat siirtolaiset.

Helsingin huumepoliisista kerrotaan, että Suomessa poliisille esiin tulleet khat-tapaukset voidaan laskea yhden käden sormilla.

- Se on lähinnä somalialaistaustaisten henkilöiden käyttämä aine. Se ei ole levinnyt muun väestön käyttöön, kertoo rikoskomisario Ritva Elomaa Helsingin poliisin huumerikosyksiköstä.

Khat aiheuttaa samantapaisia tuntemuksia kuin kannabis.

- Lähinnä rentoutumista ja poissaolemisen tunnetta.

Khat lasketaan Suomessa huumausaineeksi. Se poikkeaa muista huumausaineista mm.siten, että se tulee käyttää nopeasti poimimisen jälkeen, koska se pilaantuu helposti.

- Khatin versot pitää pureksia parin kolmen päivän sisällä poimimisesta, että niistä saa huumaavaa ainetta. Usein nämä khatin versot pakataankin banaaninlehtien sisään, jotta ne pysyisivät pitempään tuoreena, Elomaa jatkaa.

Takavarikoidun khatin määrä on kasvanut selvästi tällä vuosituhannella. Se on kymmenkertaistunut vuosituhannen alusta. Tilastot osoittavat tullin takavarikoineen khatia viime vuoden lopulle mennessä yli 2400 kiloa.

Tulli pitää aiheesta erillisen tiedotustilaisuuden maanantaina Helsingissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.