Mainos

Tullin viinavarkausjupakka laajenee

Keskusrikospoliisi on tänään ottanut kiinni seitsemännen Vaalimaan tulliaseman tullimiehen kuulusteluja varten. Aiemmin poliisi on ottanut kiinni kuusi tullimiestä, joista kolme on tällä hetkellä pidätettynä. KRP:n tutkija uskoi, että kuulustelujen jatkuessa joudutaan ottamaan kiinni vielä lisää tullimiehiä.

Tutkinnat liittyvät epäilyihin, joiden mukaan tullimiehet olisivat ottaneet omaan käyttöönsä valtion haltuun otettuja tullaamattomia alkoholijuomia ja tupakkaa. Tulli teki asiasta rikosilmoituksen. Sen mukaan Vaalimaan tullivirkamiehiä epäillään varkaudesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. -Tutkinnanjohtaja ratkaisee, pidätetäänkö tänään kiinni otettu vai päästetäänkö hänet vapaaksi, rikosylitarkastaja Anders Cederberg KRP:stä kertoi.

Tutkinnanjohtaja joutuu myös harkitsemaan, esitetäänkö kolmea pidätettyä vangittavaksi. Vangitsemisvaatimus on jätettävä viimeistään lauantaina kello 12. -En usko, että vangitseminen tulee tässä tapauksessa kyseeseen. Tutkinnanjohtaja tietenkin viime kädessä päättää asiasta, Cederberg mainitsi.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.