Mainos

Tuloneuvottelut ratkaisuvaiheessa - Akava suurin kysymysmerkki

Tuloneuvotteluja on jatkettu taas aamulla. Mukana ovat edelleen kaikki keskusjärjestöt, Akavan koulutuspalkkaerää koskevasta kiistasta huolimatta. Ratkaisua odotetaan noin puoliltapäivin.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoo, että tuponeuvotteluissa on määrä päästä tulokseen puoleenpäivään mennessä, koska palkansaajapuolen hallitukset on kutsuttu koolle alkuiltapäivästä. Tarkoituksena on edelleen saada aikaan mahdollisimman kattava tuloratkaisu, mutta muut järjestöt ovat valmiita tekemään tulosopimuksen myös ilman Akavaa.

Luottamustakin ilmassa

Tupo

Johtaja Seppo Riski TT:stä piti työmarkkinajärjestöjen eilisiltaisen tapaamisen jälkeen hyvin tärkeänä, että tavoitteena on edelleen kattava sopimus. Hänen mukaansa koulutuspalkkaerä ei ole kuitenkaan yksityissektorin asia, ja tuponeuvotteluja jatketaan edelleen, vaikka Akava ei olisikaan mukana. Myös ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja Palvelutyönantajat ilmoittivat palaavansa aamulla takaisin neuvottelupöytään tarkoituksenaan saada aikaan mahdollisimman kattava tuloratkaisu, vaikka Akava ei olisikaan mukana.

Ihalainen piti sellaistakin ratkaisua edustavana, vaikka se "ei sadan prosentin peitto ole".
-SAK joka tapauksessa tulee aamulla neuvotteluihin tavoitteena, että neuvottelutulos on puoleenpäivään mennessä saavutettu. Jatkamme neuvotteluja siitä riippumatta, tuleeko Akava mukaan, Ihalainen totesi.

Myös Akavan puheenjohtaja Risto Piekka ilmoitti jo eilen tulevansa aamulla takaisin Etelärantaan. Hän luonnehti tilannetta "hyvin hankalaksi" ja piti mahdollisena, että Akava jää tupon ulkopuolelle.
-Ei olla edetty missään sellaisissa asioissa, joita Akavan työvaliokunta piti tärkeänä.

Sekä Riskin että Ihalaisen mukaan neuvotteluissa on yhä paljon avoimia kysymyksiä. Jos yhteistä tahtoa löytyy, ne ovat Riskin mukaan kuitenkin ratkaistavissa suhteellisen nopeasti. Kovin paljon aikaa ei toisaalta olekaan, jos neuvottelut halutaan saada päätökseen nykyisessä aikataulussa.

Työmarkkinajohtaja Jouni Ekuri Kunnallisesta työmarkkinalaitoksesta kuittasi lyhyesti utelut, onko työnantajapuolella enää valmiutta uusiin avauksiin sen ja Akavan välisessä kiistassa.
-Me neuvottelemme nyt tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta, jossa on mukana monta muutakin osapuolta kuin Akava. Sen kokonaisuuden perusteella on sitten harkittava, mitä virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa on mahdollisuus tehdä.

Muut palkansaajajärjestöjen johtajat eivät luvanneet tukea Akavan tavoitteille.
-Akava on varmaan riittävän osaava järjestö ratkomaan omat asiansa, Ihalainen sanoi.

Akavaa tyydyttävä tarjous puuttuu

Akava koolla

Kuntatyönantajan ja Akavan välistä sopua hierottiin eilen pitkin päivää. Akavan työvaliokunta käsitteli neuvottelutilannetta päivän mittaan kahteenkin otteeseen ja ilmoitti illan kokouksen jälkeen olevansa valmis jatkamaan neuvotteluja tupopöydässä, vaikka koulutuspalkkaerään ei saatu sen haluamaa ratkaisua. Akavan työvaliokunta hylkäsi iltapäivällä kuntatyönantajan tarjouksen liian alhaisena. Sen suuruus olisi Akavan mukaan ollut vain 0,04 prosenttia koko kuntasektorin palkkasummasta. Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön puheenjohtaja Heikki Kauppi laskeskeli, että tämä tietäisi 30-40 markan palkanlisää.

Akavan vaatima koulutuspalkkaerä oli alun perin 0,2 prosenttia kaikkien palkansaajien palkkasummasta, mutta siitä on neuvotteluissa jouduttu tinkimään. Akava-JS:n ja OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi korosti työvaliokunnan kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että Akavalle kelpaa mikä tahansa palkankorotusmalli millä nimellä tahansa, kunhan se kohdistuu matalapalkkaisiin koulutettuihin.

Työnantajapuoli on esittänyt, että Akava voisi nostaa matalapalkkaisten jäsentensä ansioita myös kohdentamalla Akavan pottia mahdollisen tupon tasa-arvoerästä näille ammattiryhmille. Muut työmarkkinajärjestöt arvioivat jo maanantaina viikonlopun neuvottelurutistuksen jälkeen, että tuloratkaisu olisi ollut tuolloin saavutettavissa ilman koulutuspalkkaerästä syntynyttä kiistaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.