Mainos

Tulossa kylmä pakkasaamu etelään – Pohjois-Lapissa 15 astetta lämpimämpää

Huomenna maan eteläosassa herätään kireässä pakkasessa, kun korkeapaineen alue siirtyy kohti etelää.

Pakkanen on tänään kipakkaa maan keskiosan selkeillä alueilla, missä lukemat ovat kylmimmillään noin -25 asteessa. Pohjoisessa on eilistä lauhempaa.

Sää on enimmäkseen poutaista, heikkoja pakkaslumisateita voi tulla koko maassa. Tuuli purevoittaa pakkasta rannikoilla ja Lapissa.

Sää selkenee maan eteläosassa päivän mittaan. Samalla pakkanen kiristyy. Kaksi seuraavaa yötä ovat kylmiä etelässä.

– Etelärannikolla lämpötilat voivat olla perjantaiaamuna -15…-20 asteessa, Etelä-Suomen sisämaassa -20…-25 asteessa ja maan keskiosassa -20…-30 asteessa. Perjantaipäivä on etelässä aurinkoinen, sanoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Huomenna päivällä pakkanen hellittää muutamalla asteella. Pohjois-Lapissa ollaan vain pikkupakkasella, joten etelässä on noin 15 astetta kylmempää kuin pohjoisessa. Pohjoisessa sataa perjantaina lunta. Ajokeli on paikoin huono.

Sää lauhtuu hetkeksi viikonloppuna

Lauantaiaamu on etelässä vielä kylmä, mutta pakkanen lauhtuu päivän aikana. Koko maassa ollaan päivän mittaan -5…-10 asteessa. Lumisadealue kulkee päivän aikana kohti etelää.

Sunnuntaina sää alkaa jälleen kylmetä pohjoisesta alkaen. Ensi viikko näyttää kylmältä.

Oman paikkakuntasi pakkasennusteen löydät MTV3:n sääsivustolta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa sadetutka, viikon sää sekä tiesää.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.