Mainos

Tulvien ennakointi vähentää vahinkoja

Tulvaennusteet tarkentuvat uuden satelliittipohjaisen maankäyttökartan avulla.

Tänään julkistetun satelliittipohjaisen maankäyttökartan avulla tulvaennusteet tarkentuvat entisestään. Tarkempien ennusteiden ansiosta tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan vähentää ja tulviin varautua nykyistä paremmin. Esimerkiksi Pohjanmaan viimekesäisten kaltaisten sadetulvien ennustaminen saattaa onnistua jo ensi kesänä.

Lukemattomat maata kiertävät satelliitit välittävät jatkuvasti kuvia ja tietoja erilaisiin tarpeisiin. Satelliittikuvista esimerkiksi lumen sulamista pystytään seuraamaan hyvin tarkkaan ja niiden perusteella ennustetaan tulvia.

- Ennusteita saadaan parhaimmillaan viikoksi eteenpäin ja pahimmillaan muutaman päivän. Se on säästä kiinni, eli niin pitkä kuin on sääennuste, on meidän tulvaennustekin, Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Bertel Vehviläinen sanoo.

Satelliittipohjaisen maankäyttökartan avulla tulvaennusteet tarkentuvat entisestään. Kartalla näkyviltä metsäalueilta lumi sulaa hitaammin kuin aukeilta. Uutta on myös reaaliaikainen tulvatilanteen seuranta satelliittikuvien avulla. Sitä kokeillaan Pohjanmaalla ja Rovanimellä. Tulvaennusteiden avulla vahinkoja pystytään vähentämään, vaikka tulvia ei pystytäkään kokonaan ehkäisemään.

- Ei tulvaa siinä vaiheessa enää pystytä estämään. Lähinnä voidaan antaa tieto, että nyt se on tulossa, jolloin esimerkiksi viranomaiset ovat valmiudessa, Vehviläinen kertoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 25.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.