Mainos

Tunisian suomalaisturistit kotiin lähipäivinä - tilanne muuttui yhdessä yössä

Matkatoimisto Detur kuljettaa Tunisiassa olevat suomalaisturistit kotimaahan ylihuomiseen, keskiviikkoon mennessä. Osa turisteista lennätetään Suomeen huomenna iltapäivällä, loput ylihuomenna.

Aurinkomatkat aikoo kuljettaa oman ryhmänsä Suomeen näillä näkymin keskiviikkona.

Aurinkomatkojen toimitusjohtajan Tuomo Meretniemen mukaan osa turisteista haluaa palata kiireesti Suomeen, osa taas ei haluaisi palata lomaltaan vielä.

Tilanne muuttui yhdessä yössä

Aurinkomatkoilla on ollut Tunisiassa kolmisenkymmentä matkalaista ja Deturilla parisataa.

Deturin markkinointijohtaja Kaj Horsman mukaan tilanne muuttui radikaalisti yhdessä yössä.

- Luku on kasvanut aika hurjasti. Tämänhetkinen tilanne on, että lähes kaikki reilut kaksisataa pakettimatkalaista haluavat Suomeen, Horsma kertoo.

Vanhempiaan Tunisian Soussesta kotiin odottava Taina Majuri on tyytymätön Deturin toimintaan.

- Vanhempani ovat sanoneet, että ei siellä paniikkia ole. Mutta ei siellä ole myöskään hyvä ja turvallinen olla, jos hotellin ympäristöstä kuuluu ammuskelua, Majuri sanoi.

Ihmiset eivät voi liikkua vapaasti

Horsma kertoi ymmärtävänsä, että ihmisillä on varmasti tylsää, koska he eivät pääse liikkumaan vapaasti.

Noin puolet pakettimatkalaisista on Oulun seudulta matkaan lähteneitä eläkeläisiä. Taina Majurin mielestä Deturin olisi pitänyt reagoida tilanteeseen nopeammin.

- Inhimillinen ajatus on, että matkalaisten turvallisuus tulisi ensin, bisnes vasta sitten, Majuri sanoi.

Horsma vetosi siihen, että vielä eilen yksikään pakettimatkalainen ei ollut ilmaissut haluavansa palata nopeasti kotiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.