Mainos

Tuomioja: EU lähentyy kansalaisiaan paremmilla päätöksillä

Euroopan unionin kansalaiset eivät tarvitse parempaa tiedottamista vaan parempia päätöksiä ja konkreettisia toimia, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja eilen yleisten asiain neuvostossa Brysselissä.

EU:n yleisten asiain neuvosto aloitti Belgian puheenjohtajuuskauden käymällä julkisen keskustelun tulevasta puolivuotisohjelmasta ja lähinnä siitä, kuinka EU voisi lähentyä kansalaisiaan.

Ulkoministeri Tuomiojan mukaan aikamme suurimpia paradokseja on se, että demokraattisesti päättäjänsä valitsevien määrä on suurempi kuin koskaan, mutta heidän luottamuksensa valtaapitäviin niin heikko.

Globalisaatio on avain paradoksin ymmärtämiseen, sanoi Tuomioja. Globalisaatio on haaste myös EU:lle, vaikka Tuomiojan mukaan kokoussalin ulkopuolella on paljon niitäkin, joille EU on osa ongelmaa.

Hyväätarkoittava vuoropuhelu kansalaisyhteiskunnan ja toisaalta EU:n, Maailman kauppajärjestön WTO:n tai jonkin muun suuren järjestön kesken ei Tuomiojan mukaan riitä, sillä osapuolet jakautuvat "noihin ja meihin". Tarvitaan paluuta jakamattomaan me-päätöksentekoon, joka tapahtuu yhdessä eikä ylhäältä alaspäin, sanoi Tuomioja.

Ulkoministerin mukaan kansalaiskeskustelun nostaminen näkyville Belgian puheenjohtajuuskauden ohjelmassa on tärkeää, samoin kuin keskustelun käyminen avoimesti ja ennakkoluulottomasti, mutta muotoja on kehitettävä.

-En ole täysin vakuuttunut siitä, että tänään käymämme keskustelu on parasta mahdollista ajankäyttöä, sanoi Tuomioja.

Julkinen keskustelu välitettiin tiedotusvälineiden edustajien kuunteluhuoneeseen, mutta ei esimerkiksi Internetiin.

Puheenjohtajamaan ulkoministeri Louis Michel teki käydystä keskustelusta yhteenvedon, jonka mukaan kansalaiset on saatava paremmin mukaan EU:n keskusteluun, keskustelun on oltava rajat ylittävää, sen on suuntauduttava tulevaisuuteen, kansalaisia on informoitava, vuoropuhelusta on tiedotettava paremmin - ehkä äskeinen keskustelu oli yksi askel siihen suuntaan, totesi Michel.

Yleisten asian neuvostossa oli esillä myös laajentuminen, joka ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasin mukaan on Suomelle keskeinen poliittinen kysymys. Sasin mukaan on tärkeää, että laajentumisella on kansalaisten tuki sekä jäsen- että hakijamaissa..

Ministerineuvosto hyväksyi yhteisen kannan entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ääriliikkeiden jäsenten viisumikiellosta, mutta päätti, että kiellon voimaansaattamisesta päätetään erikseen EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan suosituksen pohjalta. Neuvosto kehotti osapuolia jatkamaan tulitaukoa.

Afrikan Suurten järvien konfliktin pitkittyessä neuvosto ilmoitti jatkavansa poliittista ja diplomaattista toimintaansa alueella. Neuvosto aikoo aloittaa uudelleen, mutta asteittain avustustoimintansa Kongon demokraattisessa tasavallassa sen perusteella, miten Lusakan tulitaukosopimus ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat toteutuvat.

Ministerit keskustelivat lounaalla Lähi-idän tilanteesta sekä Turkkiin ja Kyprokseen liittyvistä kysymistä. Niistä ei tehty päätelmiä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.