Mainos

Tuomioja jyrähti: Soinin pitää puuttua Immosen sanomisiin

Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) kritisoi Timo Soinin hiljaisuutta Olli Immosen viestiin liittyvässä kohussa.  

Vuosia Suomen ulkoministerinä toiminneen Erkki Tuomiojan mukaan Timo Soinin tulisi nyt miettiä, mitä ulkomailla ajatellaan kansanedustaja Olli Immosen sanomisista, ja siitä, ettei niihin puututa.

Immonen kirjoitti julkisilla Facebook-sivuillaan julkaistussa tekstissä muun muassa haaveilevansa "vahvasta ja urheasta kansakunnasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus". Eilen hän vielä kirjoitti, ettei aio perääntyä tuumaakaan "kansallismielisen Suomen puolustamisen linjalta".

Tuomioja kirjoitti asiasta Facebook-sivuillaan. 

– Timo Soini voi näemmä Suomessa olla vastaamatta Olli Immosen ja hänen natsihenkisten kavereittensa puheisiin ja esiintymisiin, mutta Suomen ulkoministerinä hän ei ulkomailla selviä tästä huulilla, Tuomioja kirjoittaa.

Millaisia signaaleja ulkomaille?

Tuomiojan mukaan Soini näyttää puoluejohtajana joko liian heikolta tai opportunistilta puuttumaan  "omien järjestäytyneiden taistolaistensa" puuhiin, joista Tuomioja on häntä jo vuosia sitten varoittanut.

– Mutta ulkoministerinä hänen pitäisi ymmärtää mitä signaaleja muualla luetaan siitä että hallituspuolueen kansanedustaja esiintyy tällä tavoin ilman että siihen puututaan.

Soini ei ole kommentoinut Immosen päivitystä. Perussuomalaisten puolelta ainoastaan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho on ottanut asiaan kantaa. Hän totesi, että Immosen päivitys on yksityisajattelua, eikä se "tietenkään edusta ryhmän kantaa, vaan hänen omaa kantaansa".

Tuomiojan mukaan myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) voisi myös antaa oman lausuntonsa Immosen monikulttuurisuuden vastaiseen julistukseen.

– Ja olisiko liikaa odottaa että pääministerilläkin voisi olla jokin näkemys tästä.

Myös esimerkiksi Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund on sanonut, että perussuomalaisten on Terhon kommenttia jyrkemmin puututtava Immosen julistukseen. Hänen mukaansa Suomeen voisi tulla jopa hallituskriisiä, ellei perussuomalaiset erota Immosta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.