Mainos

Tuomioja: Kaikki löytyneet ruumiit tuodaan kotiin

Aasiassa menehtyneiden suomalaisten kotiinkuljetus saattaa viedä useitakin kuukausia. Osaa kadonneista ei uskota löydettävän koskaan.

Hyökyaallossa menehtyneiden suomalaisten kotiinkuljetus tulee viemään pitkään.

Poliisin mukaan neljäntoista esitunnistetun vainajan kotiinkuljetusta valmistellaan jo, mutta tarkkaa ajankohtaa ei vielä tiedetä. Yksistään löydettyjen vainajien kotiinkuljetus vie aikaa ja tämän jälkeen edessä on kuolemansyyn selvittäminen. Tähän saattaa mennä jopa useita kuukausia.

Illalla valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa puhuneen ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan kaikki suomalaiset löydetyt ruumiit säilytetään ja tuodaan kotiin, mutta osan uskotaan jäävän lopullisesti kadonneiksi.

Suomen uhrintunnistajat aloittivat työnsä

Suomalaiset uhrintunnistus- ja etsintäryhmät ovat aloittaneet täysimittaisen työn Thaimaan tuhoalueella. Uhrintunnistajat ja -etsijät pääsivät aamupäivällä täyteen vahvuuteen, kun heidän pääryhmänsä saapui Thaimaan Phuketiin suuren varustelukuorman kanssa.

Jo alkuviikosta Thaimaaseen matkustanut tunnistusryhmän apulaispäällikkö Kopra kertoo olevansa on erittäin tyytyväinen siihen, millaisen alkutyön thaimaalaisviranomaiset tekivät heti, kun hyökyaaltojen uhreja alkoi löytyä.

Kopra sanoo luottavansa siihen, että jos suomalaisia pystytään varmuudella tunnistamaan, heidät lähetetään mahdollisimman nopeasti kotimaahan. Hän uskoo kuitenkin, ettei kaikkia suomalaisuhreja pystytä vaikeissa olosuhteissa tunnistamaan.

- Ikävä kyllä ei. Se on täysin mahdoton tehtävä näissä oloissa, varsinkin kun ei tiedetä kuinka monta on lopullisesti kateissa. Määrä riippuu myös siitä, miten tunnistus saadaan toteutettua huonossa kunnossa olevien vainajien osalta. Uskomme kuitenkin, että muutamia saadaan tunnistettua, mikä on omaisten kannalta tietenkin huomattavasti helpompaa kuin se, että läheiset jäävät lopullisesti kateisiin, Kopra sanoo.

Poliisien lisäksi tunnistusryhmä tarvitsee lääkärin, hammaslääkärin ja ruumiinavausavustajan erikoisosaamista. Mukana on monilla kriisialuilla työskennellyt oikeushammalääkäri Helena Ranta. Etsintätiimiin puolestaan kuuluu poliisien lisäksi palomiehiä, pappeja, ulkoministeriön asiantuntija ja hautausalan asiantuntija.

Uhrintunnistusryhmä Suomesta Thaimaahan

Oikeuslääketieteen ja poliisin asiantuntijoista koostuva ryhmä toimii Thaimaassa Phuketin ja Khao Lakin alueilla. Maassa on jo valmiiksi 30 pohjoismaalaisesta koostuva uhrintunnistuksen asiantuntijaryhmä. Ryhmiä on myös Saksasta, Espanjasta, Ranskasta, Italiasta ja Australiasta.

Rikosylikomisario Göran Wennqvist keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksiköstä kertoo, että yhteistyö eri maiden uhrintunnistusryhmien kanssa sujuu hyvin. Kaikki tekevät työtä Interpolissa sovituin työmenetelmin, joten kerättyjä tietoja voidaan vertailla eri maiden kesken.

- Kotimaassa on täydessä käynnissä kadonneiden henkilöiden lähiomaisten puhuttaminen ja DNA-keruut, jotta saamme vastaavat tiedot kerättyä kadonneista henkilöistä täällä.

Wennqvistin mukaan työ vie väkisin aikaa, sillä työhön liittyy muitakin viranomaisia kuin poliisi ja toiseksi DNA-analyysien teko kestää. Analyysissa tutkitaan sukulaisuussuhdetta. Poliisi joutuu myös jatkuvasti tarkistamaan kadonneiden listaa, sillä se haluaa varmistaa ennen tietojen hankkimista, että henkilö on varmasti edelleenkin listalla.

- Pyrimme nopeuttamaan DNA-analyysien tekoa, mutta näin suuren määrän analysoiminen vie viikkoja, Wennqvist sanoo.

Keskusrikospoliisin apuna työskentelevät eri läänien koulutetut uhrintunnistusyhdysmiehet. He käyvät perheenjäsenien luona kysymässä kadoksissa olevan tuntomerkkejä ja ottavat samalla lähiomaisesta DNA-näytteen.

Vainajien tunnistaminen erittäin vaikeaa

Aasian hyökyaaltokatastrofissa menehtyneiden kerääminen ja tunnistaminen on thaimaalaisille ylivoimainen urakka. Tähän katastrofin jälkeen ehkä vaativimpaan tehtävään on saatu yllättävän paljon vapaaehtoista apua myös ulkomalta. Paikalle on saapunut mm. amerikkalaisten kristillisten nuorten ryhmä.

- Kukaan ei haluaisi kerätä ruumiita, laittaa niitä pusseihin ja nostaa arkkuihin. Tämä ei ole hauska työ, mutta Jumala on auttanut meitä, toteaa vapaaehtoiseksi lähtenyt Andy Owen.

Tappavasta hyökyaallosta on kulunut jo noin viikko, mutta uusia uhreja paljastuu koko ajan tuhoutuneelta rantakaistaleelta.

Thaimaan viranomaiset ovat luvanneet, että eurooppalaiset uhrit säilytetään kylmätiloissa. Useimmilla uhreilla ei ole sormuksia, koruja tai muita pysyviä tuntomerkkejä. Näin ollen tunnistaminen ja kansallisuuksien erottaminen on erittäin vaikeaa.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 02.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.