Mainos

Tuomioja kannattaa Itävalta-boikotin purkamista

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on valmis harkitsemaan EU:n Itävalta-boikotin purkamista. Tuomiojan mukaan Itävalta-boikotti pitäisi voida purkaa tarkkailuajan jälkeen.

Demarissa haastateltu Tuomioja on myös sitä mieltä, että 14:n boikotin julistaneen EU-maan on yhdessä etsittävä ulospääsytie ongelmallisesta tilanteesta. Hänestä äänekkäimmin boikottia ajaneet maat eli Ranska ja Belgia eivät voi sanella koko EU:n linjaa.

Tuomiojan mielestä Itävallan hallituksen vaihtaminen ei voi olla ainoa oikea ratkaisu tilanteessa, sillä Itävallan hallitus on muodostettu täysin demokraattisessa järjestyksessä. Tuomioja kuitenkin edellyttää, ettei äärioikeistolaisen Vapauspuolueen ja konservatiivien hallitus syyllisty laittomuuksiin.

EU-maiden seuraava tilaisuus pohtia Itävallan tilannetta on ensi viikon lopulla Lissabonin huippukokouksessa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.