Mainos

Tuomioja sim-korttimurrosta: “Ihmisten luottamus aika ohuella”

Tietoturvallisuus on saanut kovan kolauksen, varsinkin jos väitteet sim-korttien tietomurrosta osoittautuvat kaikessa laajuudessaan todeksi. Hakkeroijia voi olla kuitenkin hyvin vaikea saattaa vastuuseen.

– Ensimmäinen kysymys on jo erittäin haasteellinen - missä rikos on ylipäätänsä tapahtunut? Onko se tapahtunut kenties Gemalton päämajassa Hollannissa vai esimerkiksi yhtiön työntekijän kautta jossain päin maailmaa, pohtii kyberturvallisuusprofessori, yrittäjä Jarno Limnéll.

Limnéll myös muistuttaa, että jos tietomurto pitää paikkaansa, hakkeroinnin takana voi olla kaksi maailman keskeistä tiedustelupalvelua.

– Oikeusprosessista tulisi äärimmäisen mielenkiintoinen ja varmasti pitkälti ennakkotapaus siitä, mitä digimaailmassa tänä päivänä saa tehdä ja mitä ei.

Kyberturvallisuusprofessori uskoo sim-korttien tietomurron heikentäneen ihmisten luottamusta digitaaliseen maailmaan ja samaan yhtyy myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.).

– Usealla luottamus on ollut jo aika ohuella. Itsekin olen jo vuosia suhtautunut nettimaailmaan ja puhelimeen niin, että joku voi jossain laillisesti tai laittomasti  seurata sitä ja kuunnella, Tuomioja sanoo.

Tuomioja haluaa tietomurto-tapauksen perinpohjaista selvittämistä ja oikeusprosessia. Hän myös toivoo tietomurtopaljastusten vaikuttavan Suomessa keskusteluun mahdollisesta tiedustelu- ja verkkovalvontalainsäädännöstä.

– Tämä on todella tärkeä ja iso kokonaisuus, jossa vastakkain ovat sinänsä tärkeät turvallisuusintressit, mutta yhtälailla myöskin ihan tavallisen kansalaisen oma tietosuoja ja turvallisuus. Ja myöskin se, kuka valvoo niitä valtuuksia ja kuinka niitä käytetään.

– Mitä enemmän olen seurannut tätä, sitä enemmän on tullut sellainen vaikutelma, että tämä on samanlainen asia kuin doping urheilussa. Se on  jatkuvaa kilpajuoksua salailun ja salaisuuden murtamisen välillä. Välillä tieto on paremmassa turvassa, välillä tietojen avaajat ovat edellä, ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo.

Vaikka sim-korttien mahdollinen tietomurto on vakava uhka, ei tavallisen ihmisen tulisi siitä vielä huolestua.

– Todennäköisyys siihen, että tavallista kansalaista kuunneltaisiin tai urkittaisiin on tietysti äärimmäisen pieni. Mutta joka tapauksessa on erittäin epämiellyttävä ajatus, että meillä on isoveli-valtio, joka voi tällaista toimintaa harjoittaa, ulkoministeri Tuomioja sanoo.

Kaikilla suomalaisilla teleoperaattoreilla on ollut käytössä Gemalton sim-kortteja.

– Jos me emme pysty luottamaan maailman suurimman sim-korttien valmistajan Gemalton sim-kortteihin ja niiden luotettavuuteen, niin kysymys kuuluu, että minkä yrityksen sim-kortteihin voimme luottaa? Ja toisaalta, jos lähdemme sim-kortteja tässä laajuudessa vaihtamaan, se tarkoittaisi pelkästään Suomessa miljoonia kortteja puhumattakaan sitten globaalisti, kyberturvallisuusprofessori, yrittäjä Jarno Limnéll huomauttaa.

Sim-korttien tietomurrosta saadaan lisätietoja keskiviikkona. Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskus on pyytänyt teleoperaattoreilta tietoa ainakin siitä, minkä valmistajien sim-kortteja niillä on käytössään. Myös Gemalto tiedottaa keskiviikkona oman selvitystyön tuloksista Pariisissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.