Mainos

Tuontiautojen määrä kymmenkertaistui

Tämän vuoden toukokuussa muuttunut tuontiautojen verokohtelu avasi Suomen rajat lopullisesti. Kun viime vuoden marraskuun loppuun mennessä tuotujen henkilöautojen määrä ylitti niukasti kolmen tuhannen kappaleen rajan, tämän vuoden vastaavana ajankohtana autoja oli tuotu jo yli kymmenkertainen määrä, eli reilut 30 000 kappaletta.

Vähäkyröläinen Mika Kukkola hankki runsaasti varustellun Audi A6-menopelinsä viime kesäkuussa Saksasta itse. Apuna toimi Saksassa asuva entinen työkaveri.

- Internetin kautta ja kaverin välityksellä sain vähän tietoa edeltäkäsin, ja sitten kyllä kierreltiin paikan päällä erinäköisiä liikkeitä ja yksityisiä, Kukkola kertoo.

Toukokuinen verokohtelumuutos näkyy selvästi tuontiautojen määrässä, joka on lähes kolminkertaistunut viime vuodesta. Henkilöautoja on tuotu eniten, vuoden loppuun mennessä lähes 40 000. Autokauppiaat vähättelevät tuontiautolla syntyviä säästöjä ja korostavat ostamisen ammattitaitoa.

- Hintaero ? No, on se jonkin verran, mutta lähinnä Saksan tuontiautot, nämä hyvin varustellut mallit voivat tulla "suomiautoja" kalliimmaksi, mutta sitten varustetaso on parempi, sanoo J.Rinta-Jouppi Oy:n talouspäällikkö Ari Valtonen.

Pohjois-Saksan autokauppiaat ovat suomalaisten tuontiautobuumin havainneet ja nostaneet autojensa hintoja. Sekä Suomen että Saksan päässä toimii monentasoisia valittäjiä, jotka toimittavat Suomeen monentasoisia autoja. Auton vuosimallin vanhetessa riskit kasvavat.

- On tarkasti valittava, mitä sieltä tuo. Esimerkiksi historiatiedot pitää saada selvästi tietoon, ettei käy niin, että kun auto saadaan Suomen rekisteriin, niin se muutaman kuukauden päästä räjähtää käsiin., Valtonen varoittelee.

Autoveron laskemisen monimutkaisuus on kasvattanut tulliin parin-kolmen kuukauden käsittelyruuhkan - vasta sitten auton lopullinen hinta ratkeaa. Mika Kukkola säästi Saksan ostoksellaan omien laskelmiensa mukaan kolmesta viiteentuhatta euroa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 31.12.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.