Mainos

Tuore vapun ennuste: Osassa maata jopa yli +15 astetta – varaudu sadekuuroihin

Vapun ja viikonlopun sää on vaihtelevaa: välillä paistaa aurinko, paikoin tulee sadekuuroja. Ylimmät lämpötilat kipuavat laajalti 10-15 asteeseen.

Huomenna perjantaina Suomea halkoo sadevyöhyke, joka kulkee Vaasan ja Kokkolan seudulta kohti kaakkoa. Sadealueen molemmilla puolilla on poutaa ja osin aurinkoistakin. Poutaisilla alueilla päivälämpötilat ovat 11-16 asteessa, sateessa jäädään kymmenen asteen alapuolelle.

Vappuaattona lauantaina pilvisyys on päivällä vaihtelevaa koko maassa.

– Maan etelä- ja keskiosassa liikkuu sadekuuroja, mutta aurinkokin pilkahtelee välillä. Pohjoisessa on poutaa. Päivälämpötilat ovat suuressa osassa maata 10-15 asteessa, idän aurinkoisilla alueilla voi olla hieman lämpimämpää. Sadekuurot heikkenevät ja sää poutaantuu kokonaan myös etelässä illalla. Yön alimmat lämpötilat ovat selkeillä alueilla hyvin lähellä nollaa. Yöpakkasta esiintyy paikoin ainakin Lapissa ja mahdollisesti lännessä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Sunnuntai on hyvin samantyyppinen päivä kuin lauantaikin.

– Päivä on enimmäkseen poutainen, sadekuuroja tulee harvakseltaan ja niiden todennäköisyys on suurimmillaan iltapäivällä. Sää on ainakin osin aurinkoinen, pilvisyys on vaihtelevaa. Päivälämpötilat ovat lauantain lukemissa, sanoo Miina Manninen.

Tuulet ovat vappuviikonloppuna heikkoja.

Miltä näyttää ensi viikko?

Ensi viikolla Suomeen alkaa virrata ilmaa taas lännen ja lounaan puolelta.

– Virtaus kääntyy puhaltamaan lounaasta jo maanantaina, mutta maanantai on vielä hyvin samankaltainen päivä kuin viikonlopun päivätkin. Eli vaihtelevaa pilvisyyttä ja sateiden todennäköisyys on suurimmillaan iltapäivällä. Päivälämpötilat ovat Etelä- ja Keski-Suomessa lähellä viittätoista astetta, pohjoisessa noin kymmenessä asteessa.

Tiistaina lounaistuuli voimistuu. Päivä on enimmäkseen poutainen.

– Saderintama saapuu Länsi-Suomeen tiistai-iltana ja liikkuu hyvin hitaasti keskiviikon ja torstain aikana Suomen yli itään. Päivälämpötiloissa ei tapahdu suurta muutosta, mutta sateessa on tietenkin aina vähän koleampaa, toteaa Miina Manninen.

Paikkakuntakohtaiset vapun ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.