Mainos

Tupakointi varhaistaa kuolemaa viidenneksellä

Eilen julkaistu Kuopion yliopiston tutkimus osoittaa tupakoinnin nopeuttavan keuhkojen toiminnan heikentymistä ja edesauttavan täten riskiä kuolla ennenaikaisesti.

Paljon tupakkaa polttavien riski kuolla ennenaikaisesti on viidenneksen suurempi kuin tupakoimattomilla, ilmenee Kuopion yliopiston tutkimuksesta.

Tutkimuksessa seurattiin tuhannen maaseudulla asuvan suomalaismiehen terveyttä kolmen vuosikymmenen ajan 1959-1989 ja siinä mitattiin mm. keuhkokapasiteetin kehitystä. Riski ennenaikaiseen kuolemaan onkin tutkimuksen mukaan selvästi sidoksissa keuhkojen toimintaan.

Keuhkojen toiminta heikkeni ikääntyessä kaikilla tutkituilla, mutta tupakoimattomilla heikentyminen oli selvästi hitaanpaa ja vähäisempää. Tupakoitsijoilla keuhkojen toiminta huononi keskimäärin 42 prosenttia nopeammin kuin muilla tutkituilla.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.