Mainos

Tupakointikielto helpotti ravintolatyöntekijöitä

Tiukempi tupakkalaki on vähentänyt olennaisesti ravintolatyöntekijöiden altistumista tupakansavulle, kertoo Työterveyslaitoksen kysely.

Tänä keväänä 83 prosenttia tarjoilijoista säästyi työssään altistumiselta tupakansavulle, kun kaksi vuotta sitten vastaava osuus oli vain 39 prosenttia. Baarimestarien ryhmä altistui aiemmin eniten tupakansavulle. Kyselyn mukaan niiden osuus, jotka eivät enää altistu savulle, on noussut 10 prosentista 70 prosenttiin

Myös asiakkaiden altistuminen ja terveysriskit ovat vähentyneet.

Työterveyslaitoksen alkuvuodesta järjestämään seurantakyselyyn vastasi tuhat ravintolatyöntekijää eri puolilta maata.

Viimeisetkin ravintolat muuttuivat tänään savuttomiksi. Osalle ravintoloista myönnetty kahden vuoden siirtymäaika uuteen tupakkalakiin päättyi silloin. Tupakointi on nyt sallittua ainoastaan erillisissä tupakkatiloissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.