Mainos

Tupo-tapaaminen tulokseton

Työmarkkinajohtajat ja maan poliittinen johto keskustelivat tänään siitä, onko tupo-sopimukselle edellytyksiä. Teknologiateollisuus ilmoitti eilen, ettei se lähde tupoon, vaan käy liittokohtaiset tuloneuvottelut.

Työnantajien EK pitää jo selvänä, että tupoa ei synny. Palkansaajajärjestöt haluaisivat vielä selvittää tupon mahdollisuuksia.

Tupo

Liittokierros

Työmarkkinajohtajat tapasivat aamupäivällä pääministeri Matti Vanhasen ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen. Vanhanen myönsi, että järjestöjen kannat tuporatkaisun syntymisestä eivät käy yksiin.

Osapuolet tapaavat uudelleen 16. toukokuuta. Tuolloin järjestöt kertovat senhetkisen työmarkkinatilanteen. Samalla selvitetään valtiovallalle esitetyt toiveet.

Teknologiateollisuus ilmoitti eilen, ettei se lähde tupoon, vaan käy liittokohtaiset tuloneuvottelut. Nykyinen tuposopimus umpeutuu syksyllä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 26.04.2007)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.