Mainos

Turismi kasvaa Suomessa

Turistimäärä ja matkailutulot nousivat viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Suomi kiinnosti esimerkiksi venäläisiä, intialaisia ja brasilialaisia enemmän kuin aiemmin.

Ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyivät viime vuonna lähes kolmella prosentilla edellisestä vuodesta. Suurin osa kasvusta tuli Venäjältä sekä uusista EU-maista, selviää Tilastokeskuksen Matkailutilasto 2006 -julkaisusta. Kaikkiaan ulkomaalaisten yöpymisiä Suomen majoitusliikkeissä kertyi viime vuonna 4,5 miljoonaa.

Venäjän ja uusien EU-maiden lisäksi Suomeen tultiin aiempaa enemmän Aasiasta. Myös intialaisten ja brasilialaisten matkailijoiden määrä kasvoi Suomessa.

Suomen matkailutulot nousivat viime vuonna 1,8 miljardiin euroon. Kasvua edellisestä vuodesta oli viisi prosenttia. Pohjoismaisessa vertailussa Suomen kasvulukuihin pääsi ainoastaan Ruotsi.

Vanhoista EU-maista Suomeen saapuvien määrä laski yhä, lukuun ottamatta Ranskaa, Espanjaa ja Itävaltaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.