Mainos

Turkistarhaajat varuillaan

Toissa yönä Teuvalla ja tiistain vastaisena yönä Porin lähettyvillä Kullaalla tehdyt turkistarhaiskut ovat saaneet tarhaajat varuilleen. Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Gustav Smulterin mukaan tapahtunut "johtaa tietynlaisiin toimenpiteisiin".

Smulter ei kuitenkaan halua tarkemmin kertoa, miten tarhaajat varautuvat mahdollisiin uusiin iskuihin.

-Ikävä kyllä on pakko olla jatkuvassa hälytystilassa, hän toteaa lyhyesti. Smulterin mukaan tarhaajat ovat viime vuosina investoineet miljoonia markkoja tarhojen hälytys- ja valvontalaitteisiin sekä vahtikoiriin.

Tarkkaan suunniteltuja iskuja vastaan on kuitenkin vaikea puolustautua. Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen uusia tarhaiskuja on Smulterin mukaan osattu jo hieman odottaa mm. Ruotsissa ja Hollannissa tehtyjen iskujen perusteella.

-Toisaalta olemme kuitenkin olleet siinä uskossa, että pahin aika meillä olisi jo ohi. Teuvan tarhaiskun tutkintaa johtavan komisario Osmo Perkkiön mukaan poliisi on saanut muutamia vihjeitä, joita tutkitaan parhaillaan. Mitään ratkaisevaa ei toistaiseksi ole selvinnyt. Irti päästettyjä minkkejä jahdattiin vielä torstaina muutaman miehen voimin. Apuna käytettiin koiria ja haavia. Menetettyjen minkkien määrää ei vielä ole täsmällisesti laskettu. Myös vahinkojen markkamääräinen arviointi on kesken. Koska minkkien siitoskortit tuhottiin iskussa, kiinni saatujen minkkien arvo on alentunut.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.