Mainos

Turku valmiina kruununprinsessaparin vierailuun

Kulttuuripääkaupunki Turussa odotetaan malttamattomina Ruotsin kruununprinsessaparin tänään alkavaa vierailua. Järjestelyt Victorian ja Danielin varalle ovat aivan loppusuoralla.

– Nyt valmisteluja tehdään sitä silmällä pitäen, että säästä näyttäisi tulevan hyvä. Aikaisemminhan aamulle oli luvattu sadetta, kertoo parin vierailua koordinoiva yhteysjohtaja Mikko Lohikoski Turun kaupungilta.

Lohikosken mukaan valmistelut on kaupungissa aloitettu jo vuosi sitten, siis silloin kun vierailukutsu postitettiin hoviin.

– Innostus on ollut suurta. Tuskin ketään vierasta on Turussa niin suuresti odotettu kuin kruununprinsessapariskuntaa.

Teemoina Itämeri ja kansa

Vaikeinta vierailun suunnittelussa on Lohikosken mielestä ollut runsaudenpula. Vaikka vierailu on kaksipäiväinen, aivan kaikkea ei ohjelmaan ole voinut sisällyttää.

– Tilannetta on kuitenkin helpottanut se, että hovilla on ollut hyvin samanlainen näkemys ohjelman painopisteistä.

Victorian ja Danielin ohjelma on rakennettu kolmen teeman ympärille. Ensinnäkin pari tutustuu Turun kulttuuripääkaupunkivuoteen vierailemalla esimerkiksi kulttuurikeskus Logomossa.

Toisena teemana on Itämeri, mikä näkyy muun muassa siinä, että pari saapuu Turkuun huomisaamuna hieman ennen yhtätoista vanhalla Tre Kronor -aluksella. Alus purjehtii Itämeren suojelun puolesta ja prinsessa Victoria on sen suojelija.

Kolmas teema, ja erityisesti hovin toive on, että pari pääsisi seurustelemaan mahdollisimman paljon tavallisen kansan kanssa. Siksi aikataulusta on yritetty tehdä mahdollisimman joustava.

Turvajärjestelyille parin toive asettaa haasteita.

– Ne on pitänyt suunnitella hyvin huolellisesti ja sillä tavalla, että kaikki sujuu turvallisesti, mutta samalla niin, että pari myös oikeasti tapaa ihmisiä, Lohikoski summaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.