Mainos

Turkulainen poliisihevonen Ivan muutti työn perässä Helsinkiin: ”Ei enää moksiskaan raitiovaunuista”

Miten käy turkulaiselle poliisihevoselle Helsingissä? Suomen ainoassa ratsupoliisin yksikössä työskentelevä vanhempi konstaapeli Sampsa Aukio kertoo, miten Turusta viime kuussa muuttanut kuusivuotias ruuna Ivan Hrozny on kehittänyt helsinkiläistä identiteettiään.

– Aluksi se oli vähän jännittynyt, joten käytimme aikaa tutustuaksemme talliin ja lähialueisiin. Nyt se ei ole juuri enää moksiskaan raitiovaunuista.

Lounais-Suomen ratsupoliisi lopetti toiminsa viime kuussa Turussa, jonka myötä Ivan siirtyi Helsinkiin.

Pitää olla rohkea

Poliisihevoset valikoidaan tarkan seulan läpi.

Ammattikunta on pieni, sillä Suomen ainoalla ratsupoliisitallilla Helsingin Ruskeasuolla on kahdeksan tallipaikkaa. Ikää olisi hyvä olla noin kymmenen vuotta, jotta nuoruuden turha innokkuus ja haihattelu olisi jo karissut.

– Poliisihevosen pitää olla rohkea, tietyssä mielessä hyväntahtoinen ja sosiaalinen, että tulee muiden hevosten ja ihmisten kanssa toimeen. Pitää olla riittävän terve ja riittävän iso.

Lisäksi hakijan eduksi lasketaan hyvät kaviot ja myönteinen suhtautuminen julkisuuteen. MTV Uutisten kuvausten perusteella Ivan vaikuttaa suorastaan rakastavan mediaa.

Useita kiinniottoja vuodessa

Poliisihevosen työhön kuuluu partiointia muun muassa yleisötapahtumissa ja joukkojenhallintatehtävissä. Väkijoukoissa hevonen onkin poliisille lyömätön kulkuväline, sillä ihmiset väistävät ja sen selästä näkee kauas.

Aukion mukaan ratsupoliisi tekee kuitenkin myös vuosittain muutamia kiinniottojakin.

– Kyllä ne ilmeet on näkemisen arvioisia, Aukio kertoo kiinniottotilanteista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.